Näyttelijä Anthony Rapp kertoi BuzzFeed sivuston haastattelussa kuinka Kevin Spacey  ahdisteli häntä hänen ollessaan 14-vuotias, Spacey oli tuolloin 26-vuotias, tapahtumista on siis kulunut jo 32 vuotta.

Rapp (46) kertoo, että Spacey kutsui hänet asuntoonsa Manhattanilla vuonna 1986, kun he esiintyivät samassa näytelmässä Brodwaylla. Koska Rapp oli vieraista ainoa teini-ikäinen, hän vetäytyi makuuhuoneeseen katsomaan televisiota. Hän ei huomannut juhlien päättymistä. Päihtyneen oloinen Spacey tuli makuuhuoneeseen ja nosti Rappin syliinsä, sitten Spacey asettui makaamaan 14-vuotiaan Rappin päälle. Rapp kertoo päässeensä järkytyksestään huolimatta pois tilanteesta ja sai lukittua itsensä kylpuhuoneeseen, mistä käsin hän kertoi Spaceylle, että hän haluaa nyt lähteä pois. Rapp kertoo Spaceyn vastanneen ”Oletko varma, että haluat lähteä?”. Rapp vastasi ”Kyllä, hyvää yötä” ja poistui paikalta.

Rapp on kertonut tapahtumasta aikaisemminkin vuonna 2001 The Advocatelle, mutta jätti tuolloin mainitsematta ahdistelijan nimen.

Anthony Rapp näyttelee tuoreessa Star Trek Discoveryssä ja tunnetaan muun muassa Brodway-hitti Rentistä, jossa hän teki Mark Cohenin roolin.

Rapp kertoi halunneensa nyt kertoa koko tarinan Harvey Weinsteinin ahdistelutapausten tultua julkisuuteen.

Rapp sanoi, että ei ole tavannut Spaceyta tapahtuman jälkeen, mutta on traumatisoitunut tapahtuneesta. Spaceyn menestyksekäs ura vain kasvatti Rappin ahdistusta, vihaa ja epäuskoa, ”Saan yhä vatsanväänteitä”, Rapp kertoi haastattelussa, ”Vielä tänä päivänäkin koen sen todella hämmentävänä”.

Buzzfeed kertoo, että Spaceyn edustajat eivät vastanneet sivuston lukuisiin yhteydenottopyyntöihin.

Tänään aamuyöllä Yhdysvalloissa julkaistun jutun jälkeen Spacey pian vastasi Twitterissä ja pahoitteli tekoaan – ja kertoi olevansa homo.

Twitter-viestissään hän pahoittelee, että ei muista Rappin kertomaa yli 30-vuotta sitten tapahtunutta asiaa, mutta jos niin on käynyt hän on käyttäytynyt todella sopimattomasti ja on pahoillaan Rappin kuvaamasta pitkäaikaisesta mielipahasta.

Sosiaalisessa mediassa on kritisoitui Spaceyn kaapista tulon tässä yhteydessä vievän pois huomiota Rappin ahdistelusta. Spaceyn tähdittämä Netflixin menestyssarja House of Cards on myös vaadittu peruutettavaksi lukuisissa tweeteissä.