Clarissa Jäärni tunnetaan Radio Suomen toimittajana ja juontajana. Keväällä hänet nähtiin myös juontamassa Helsinki Drag Battle. Clarissa jakoi myös yhden palkinnoista elokuun QX Awardseissa.

Minkä kirjan valitset talvi-iltoihin?
– Luen kaiken mahdollisen, minkä saan käsiini: lehdet, kirjat, artikkelit. Olen keittiöiden Tohtori Sykerö, keittokirjat inspiroivat valtavasti, tulee ahaa-elämyksiä, että tosiaan – noinkin asioita voi yhdistellä. Suomalaisista Mari Moilasen keittokirjat ovat aivan omaa lukuaan. Ulkomaisista on pakko mainita Nigella Lawson. Hän saa pastan keitinvedenkin kuulostamaan niin herkulliselta, että tekee mieli juoda sellaisenaan!

Mikä biisi antaa sinulle voimaa työpäivään?
– Kun työskentelee radiossa, musiikki tulee automaattisesti isoksi osaksi työpäivää. Joskus jos uutuuskappale on todella hyvä ja menee tunteisiin, täytyy oikein pyyhkiä silmäkulmia ennen seuraavaa juontoa. Kuuntelen kaikkea uutta musiikkia, mutta jos haluan hyvälle tuulelle, pistän korviini DNCE:n Cake by the ocean.

Missä oli paras kaupunkilomasi?
– Berliini, Berliini, Berliini! Käyn muutaman kerran vuodessa. Olen myös asunut siellä vuoden, enkä toivu siitä koskaan. Sinne on taustalla aina pieni ja polttava kaipuu. Siinä kaupungissa on välitön ja maaginen energia – mikä vain on mahdollista. Millä toisella kaupungilla on yhtä erikoinen historia? Vitsailen aina, että Berliini on kuin renttu, johon kaikki naiset aina lankeavat: rönttöinen ja kulunut, niin että koko ajan tekisi mieli maalata tai paikata jotain, mutta ah niin karismaattinen, ettei siihen voi olla rakastumatta!