Gus Kenworthy oli nimi kaikkien huulilla Sotšin talviolympialaisten aikaan 2014. Silloin hän voitti hopeaa USA:lle freestylessa. Sen jälkeen hänet on nähty kaikessa RuPaulin Drag Racesta MTV-sarjaan The Challenge: Champs vs. Pros. Hän on ollut myös väsymätön ihmisoikeuksien puolesta puhuja. Hänen varmistaessaan paikkansa USA:n maajoukkueessa 2018 talviolympialaisissa, kuvat Kenworthystä yhdessä miesystävä Matthew Wilkasin kanssa nähtiin ympäri maailman. Heidän suudelmansa koko maailman median edessä oli valtava askel eteenpäin vanhoillisessa urheilumaailmassa.

Mutta nyt tuo suhde on ohi. Gus ja Matthew ilmoittivat hiljattain eroavansa. Pari pitää taukoa toisistaan, mutta pysyy edelleen ystävinä, kerrotaan tiedotteessa. Päätöksen kerrotaan olevan yhteinen.

Samanaikaisesti mediassa nähdään kuvia Gus Kenwothyn debyytistä näyttelijänä. Urheilija nähdään kauhusarja American Horror Storyn uudella kaudella, alanimeltään 1984. Kausi kertoo vuodesta 1984 ja on ylistys tuona aikana julkaistuille kauhuklassikoille, kuten Perjantai 13. ja Halloween.