Tuure oli asetettu ehdolle avoimen ehdolleasettelun jälkeen. Gay Gaalan ehdolleasettelu on yleisölle avoin ja sen perusteella toimitus valitsee ajankohtaisimmat ehdokkaat äänestykseen. Jokaiseen ehdokkaaseen ollaan aina yhteydessä, jotta hän vahvistaa haluavansa olla ehdokkaana. Voittajat valitaan yleisöäänestyksen perusteella.

Perjantaina perussuomalaisten kansanedustaja Jari Ronkainen julkaisi blogissaan kirjoituksen, jossa tuomitsee Tuure Boeliuksen valinnan Vuoden homoksi. Ronkaisen mukaan palkinto on Boeliukselle haitallinen hänen ikänsä vuoksi. Kansanedustaja Ronkainen perustelee näkemystään rikoslain suokaikärajalla. Sillä ei kuitenkaan ole palkintogaalan kanssa mitään tekemistä, suojaikäraja koskee seksuaalista kanssakäymista. Palkintogaalalla ei muutenkaan ole mitään tekemistä lapsen seksuaalisen hyväksikäytön kanssa, mihin Ronkainen kirjoituksessaa epäsuorasti viittaa.

Jari Ronkainen
Ronkainen pitää myös pahana julkista vähemmistöseksuaalisuuden korostamista ja sitä, että Vuoden homo -palkintoa oli jakamassa kirkon edustaja Helsingin hiippakunnan piispa Irja Askola. Ronkainen ihmettelee, että lastensuojelu ei ole ottanut yhteyttä Boeliuksen nimitykseen ja hän selvittää asian lapsiasianvaltuutetun kanssa.

Tuure Boelius on suosittu tubettaja ja näyttelijä, hän esiintyy Turun kaupubginteatterin Tom of Finland -musikaalissa, missä hän esittää nuorta Touko Laaksosta. Tuure tuli kaapista YouTube-videollaan loppu vuodesta. Video on katsottu yli 200 000 kertaa. Näistä ansioistaan Tuure valittiin ehdokkaaksi äänestykseen kategoriassa Vuoden homo ja näillä ansioillaan hän sen myös kirkkaasti voitti. Viime vuonna Tuure valittiin myös Vuoden 2016 nuoreksi porilaiseksi.

Nuoren vasta teini-ikäisen miehen alun julkinen kaapista tulo on suuri asia. Se on valtavan hieno esimerkki ja muistus meille kaikille siitä, että kannattaa elää omana itsenään. Esimerkillään Tuure rohkaisee kaikkia, myös itseään yli tuplasti vanhempia, olemaan rohkeasti sitä mitä on. Kysynkin tässä, millainen ihminen vaatii muita kätkemään identiteettinsä? Avoimuuden paheksuminen, sen väittäminen vääräksi on suurta henkistä väkivaltaa ja sellaista tämä yhteiskunta ei tarvitse. 

Kansanedustaja Ronkainen haluaa rajoittaa meidän vähemmistöön kuuluvien ihmisoikeuksia, kun hän paheksuu julkista vähemmistöseksuaalisuuden korostamista. Hänen esittämänsä perustelut eivät perustu lakiin, kuten hän väittää. Ronkaisen kirjoitus on yksinkertaisesti syrjivä ja sellaisena se on haitallinen.