Perussuomalaiset valitisivat lauantain puoluekokouksessaan uuden puoluejohdon. Sebastian Tynkkynen, 32, on kolmas varapuheenjohtaja, jonka Helsingin Sanomat kertoo saaneen illan fanaattisimmat hurraukset yhdessä toiseksi valitun varapuheenjohtajan Mauri Peltokankaan kanssa, siis yli puolejohtajaksi valitun Riikka Purran. Purra seuraa Jussi Halla-ahoa.

Tynkkynen on ensimmäisen kauden kansanedusta, joka tuli ennen poliitikon uraansa tutuksi Big Brotherin katsojille, hän on ollut runsaasti esillä sosiaalisessa mediassa. Ja oikeassa mediassa: Tynkkynen on kahdesti saanut sakot rikoksesta kiihottaminen kansanryhmää vastaan ja yhden syytteen, hänellä on myös tuomio uskonrauhan rikkomisesta.

Tynkkynen on toiminut myös Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtajana ja silloin kyseenalaistanut feministien ”pyrkimykset” häivyttää sukupuolet maailmasta. Hän on vaatinut myös muslimien karkottamista Suomesta kehottamalla ”pysäyttämään islamisaation”.

Tynkkynen on helluntalaistaustainen ja biseksuaali, sittemin kuvaillut olevansa homoseksuaali, joka on esiintynyt julkisuudessakin miesystävänsä kanssa. Keväällä Tynkkynen piti eduskunnassa kahdeksan tunnin maratonpuheen osana puoleensa taktiikkaa viivyttää käsittelyä elvytyspaketista.