Ajankohtainen aihe

Seksi ja suhteet

Tämä nuori mies laulaa homoseksista ja ylistää daddyja

Kulttuuri •
”Minusta on outoa, että seksi on tabu, elämmekö viktoriaanisessa Lontoossa? Kenenkään ei pitäisi siitä enää yllättyä”, sanoo SAKIMA.
2018-06-19

Erkko halusi isäksi, mutta se oli homomiehelle vaikeaa – ratkaisuksi löytyi sijaissynnytys

Lifestyle •
Erkko löysi sijaissynnytyspaketteja välittävän yrityksen yritettyään ensin hankkia lasta muun muassa heterosuhteissa. Sitä varten hän tutustui myös eheytykseen.
2018-06-12

Homofobin päärabbin pojanpoika vie miesystävänsä vihille

Lifestyle •
Israelin entinen päärabbi Ovadia Yosef kutsui prideä ”saastaksi” ja homoseksuaaleja ”pahuuden edustajiksi”. Nyt hänen pojanpoikansa saa suuret ja ihanat häät.
2018-06-04

Orange Is the New Black -näyttelijä Lea Delaria kertoo nälästään nuoriin naisiin

Viihde •
Hän pitää itseään ”poikamieslesbona” ja kertoo nyt kiinnostuksestaan nuorempiin naisiin. ”En ole avioituvaa tyyppiä”.
2018-05-29

Tähtipari eroaa – vain kuusi kuukautta häiden jälkeen

Viihde •
Lokakuussa vihittiin Colton Haynes, 29, ja Jeff Leatham, 46, tähtien täyttämissä Palm Springs-häissä. Mutta nyt suhde on jo karilla.
2018-05-12

Heteromiehillä on paljon homoseksiä, osoittaa tutkimus

Seksi ja suhteet •
Tuore tutkimus kertoo, että monet heteroksi identifioituvat ovat harrastaneet seksiä samaa sukupuolta olevan kanssa.
2018-05-02

Tämän parin koulutanssiaskuvasta tuli viraalihitti

Seksi ja suhteet •
Nuori rakkaus ja tanssiaiset ovat aina upea asia. Macylle ja Jazlinille siitä tuli vielä enemmän -tuli viraalihitti.
2018-04-22

”Bi-miehet ovat miehekkäämpiä, koska he makaavat myös naisten kanssa” – väärin!

Seksi ja suhteet •
Yhteiskunnan biphobian vuoksi biseksuaalin kanssa deittailu ei ole samanlaista kuin homon tai heteron. Nämä 10 asiaa sinun pitäisi tietää, kun deittisi on bimies.
2018-03-29

83-vuotiaan unelma päästä homopornonäyttelijäksi toteutui!

Lifestyle •
Seksi ja erotiikka on ollut Normille harrastus koko elämän ajan, viimein hän pääsi mukaan pornoelokuvaan kahden kokeneen pornoveteraanin kanssa. ”Se oli oikein miellyttävää”, No…
2018-03-14

Uusi tutkimus todistaa: Heteroseksuaalisuutta ei ole olemassa

Seksi ja suhteet •
Kaikki heterot osoittautuivatkin tutkimuksessa hiukan homoiksi.
2018-03-13

Applen uusi mainos näyttää pelkästään homohääpareja!

Lifestyle •
Uusi Iphone X:n mainos kutsuu ensimmäiseen tanssiin – ja mukana on vain hbtq-pareja!
2018-02-27

Adam Lambert pettyi deittiappiin!

Uutisia •
Laulaja on väsynyt olemaan sinkku ja on nyt valmis tapaamaan Mr Rightin. Mutta sehän ei ole niin yksinkertaista. ”Deittailu on kinkkistä”, Adam sanoo.
2018-02-22

Tunnetko nämä onlinedeittailun sudenkuopat?

Seksi ja suhteet •
Matka toisen ihmisen luo ei ole koskaan ollut helppo. Sosiaalinen media on moninkertaistanut potentiaalisten kontaktien määrän, mutta se on luonut myös uusia karikkoja rakkautta…
2018-02-17

Tutkimus paljastaa: Joka toinen homomies on ollut uskoton

Seksi ja suhteet •
Juuri julkaistussa tutkimuksessa yli puolet homomiehistä kertoi pettäneensä kumppaniaan.
2018-02-15

Olympiamitalisti: ”Seurustelu kaapissa ollessa oli kidutusta”

Seksi ja suhteet •
”Seurustelu kaapissa ollessa on kidutusta. Minulla ei ollut ketään kenelle puhua, jos jokin suhteessamme vaivasi minua tai jos minun tarvitsi avautua.”
2018-02-14

Olympiaurheilijat saivat historiallisen paljon kondomeja, tässä syy

Terveys •
Koskaan aikaisemmin ei olympialaisissa kilpaileville ole annettu kisakylässä näin paljon kondomeja – kaikkiaan 37 kumia kullekin.
2018-02-11

Rimmaaja voi saada vaikean loistartunnan

Terveys •
Rimmaus on ihanaa, mutta pitää sisällään vähän tunnetun riskin. Rimmaaja voi saada hankalan loistartunnan, jonka aiheuttavat alkueläimet.
2018-01-30

Martan ja Saulin rakkaus syttyi pikadeiteillä Helsinki Pridella

Seksi ja suhteet •
Martan ja Saulin romanssi alkoi viime kesänä Rainbow Speed Dating -pikadeittitapahtumassa Helsingin prideviikolla. QX haastatteli onnellista pariskuntaa ja deittitapahtuman tuot…
2018-01-11

Homomaailman nouseva trendi – peniksen vaalennus!

Terveys •
Homomiesten trendilistalla kuuminta 2018 on pikkuveitikan vaalennus, ainakin thaimaalaisen klinikan mukaan, joka valkaisee 100 penistä kuukaudessa.
2018-01-10

79-vuotias kirkkoherra ja 24-vuotias malli erosivat

Seksi ja suhteet •
Epätavanomaisen parin häät huomioitiin mediassa ympäri maailman keväällä, ero tuli kahdeksan kuukauden jälkeen.
2018-01-06

Webbisarja paljastaa biseksuaalin deittihaasteet

Seksi ja suhteet •
”Tarvitseeko biseksuaalisuuden tarkoittaa deittihelvettiä?” Tätä kysytään webbisarjassa, joka kertoo biseksuaalin elämästä.
2017-11-28
1 5 6 7 8