Ajankohtainen aihe

Transfobia

JSN antoi sanomalehdelle langettavan päätöksen Kokkola Priden tapauksessa

Yhteiskunta •
Keskipohjanmaa sai Julkisen sanan neuvostolta langettavan päätöksen julkaisemastaan mielipidekirjoituksesta.
2018-11-26

Skotlanti näyttää esimerkkiä – ottaa seksuaalivähemmistöt mukaan opetussuunnitelmaan

Uutisia •
Sateenkaarevat tuulet puhaltavat Skotlannissa. Jatkossa kouluille myönnetään tukea, jos ne käsittelevät lhbtq-aihepiiriä opetussuunnitelmissaan.
2018-11-14

Caitlyn Jenner Halloween-pilkan kohteena

Uutisia •
Caitlyn Jennerin transidentiteettiä pilkataan jälleen Halloween-asulla.
2018-10-25

Transihmisten sukupuoli-identiteetti uhattuna

Uutisia •
Trumpin hallinto haluaa, että laki tunnistaa vain kaksi sukupuolta ja että sukupuoli on muuttumaton.
2018-10-22

Yläosaton transmies arabiankielisen gay-lehden kannessa

Uutisia •
Arabiankielisen gay-lehden My Kalin viimeisimmän numeron kanteen on rohkeasti painettu kuva yläosattomasta transmiehestä.
2018-09-21

Puolet lhbt-milleniaaleista on vielä kaapissa

Yhteiskunta •
Tuore tutkimus kertoo, että puolet seksuaalivähemmistöihin kuuluvista milleniaaleista ei ole vielä tullut kaapista.
2018-08-11

”Transihmisiltä voidaan kieltää hoito siksi, että lääkäreiden mielestä heitä on ällöttävää koskea”

Yhteiskunta •
Turkissa tapahtuu eniten transihmisten murhia Euroopassa ja hbtq-ihmisten asema maassa on huonontunut, kertoo hbtq-aktivisti Hasan Metehan Özkan. QX tapasi hänet Europrideilla T…
2018-08-07

Scarlett Johansson ei tee transroolia arvostelumyräkän takia

Viihde •
Elokuva Rub & Tug perustuu todellisiin henkilöihin ja tapahtumiin. Scarlett Johanssonin piti olla pääroolissa transmies Dantena, mutta nyt hän jättää roolin.
2018-07-17

Scarlet Johanssonin roolia transmiehenä arvostellaan rajusti: ”Olet osa ongelmaa”

Viihde •
Viime vuonna Johanssonia arvosteltiin hänen esitettyään aasialaista rollissaan Ghost in the Shellissä. Nyt palkittu näyttelijätär on joutunut rajun myrskyn keskelle näyteltyään …
2018-07-06

Pridessa on kyse myös seksistä

Yhteiskunta •
Pridekauden keskellä ja Suomen suurimman pridetapahtuman Helsinki Priden alkaessa on hyvä muistaa, että seksi ja pride ovat aina kuuluneet yhteen. Ei siis unohdeta juhlistaa hal…
2018-06-24

Homo on yhtä haukkumasana kouluissa, ja sitä käytetään – paljon

Yhteiskunta •
Syrjintä on yhä yleistä pohjoismaisissa kouluissa kertoo tuore tutkimus.
2018-05-27

20-vuotias transnainen raiskattiin vankilassa

Uutisia •
Lindsay Saunders-Velez on tiennyt olevansa trans 4-vuotiaasta asti. Hänet kuitenkin määrättiin istumaan vankeusrangaistuksensa miestenvankilaan missä häntä ahdisteltiin ja hänet…
2018-05-06

Lauantaina: Transvallankumous nyt! -mielenosoitus Helsingissä

Yhteiskunta •
Pinkkimusta järjestää lauantaina Helsingissä mielenosoituksen translain muutoksen puolesta.
2018-03-23

TV-tärppi: Mun sukupuoli näyttää millaista on elää transsukupuolisena Suomessa

Yhteiskunta •
YLE1 esittää tänään Mun Sukupuoli dokumentin, jossa transsukupuoliset pääsevät ääneen kertomaan elämästään tämän päivän Suomessa, missä laki edelleen loukkaa heidän oikeuksiaan.
2018-01-23

Myyjä loukkaa transnaista – asiakkaat hermostuvat

Lifestyle •
Näin joulunaikaan on ihanaa nähdä sydämellisiä ihmisiä, jotka välittävät siitä, miten muita kohdellaan, kuten tässä piilokameraklipissä.
2017-12-26

Lapsi hylättiin, koska verenluovuttaja oli trans

Yhteiskunta •
Lapsen vanhemmat halusivat kiittää naista, joka luovutti verta heidän sairaalle tyttärelleen. Mutta kun selvisi, että verenluovuttaja on trans, vanhemmat hylkäsivät lapsensa.
2017-12-10

Ihmisoikeusjärjestöt: ”Translain muutos ei voi ei enää odottaa”

Yhteiskunta •
Julkisuudessa käytävällä keskustelulla voidaan joko purkaa, tai lietsoa transihmisiin kohdistuvaa syrjintää, todetaan ihmisoikeusjärjestöjen tiedotteessa
2017-11-20

”Allahia ei kiinnosta, oletko trans”

Yhteiskunta •
Jaavalla islamilainen transsukupuolisten sisäoppilaitos tarjoaa turvapaikan lhbti-oikeuksien sortoa vastaan.
2017-11-18

TransHelsinki juhlistaa sukupuolen moninaisuutta

Yhteiskunta •
TransHelsinki on sukupuolen moninaisuutta juhlistava ihmisoikeustapahtuma. Tänä vuonna tapahtuma järjestetään aikaisempaa pienemmin.
2017-11-16

Tänään televisiossa dokumentti translapsen elämästä

Yhteiskunta •
”Ei mun pitäisi rajoittaa mun elämää sen takia, että mä oon trans”, sanoo transpoika Mesi, joka haluaa meikata ja tulla juuri sellaiseksi mieheksi kuin itsestä tuntuu.
2017-11-03

Tähtinäyttelijä lyttää miehet, jotka häpeävät deittailla transnaisia

Kulttuuri •
Huippusuositusta Orange Is the New Black tv-sarjasta tuttu ja Emmy-palkittu näytelijä puhui deittailusta homolehti Advocaten haastattelussa.
2017-10-22
1 4 5 6 7