Mr. Gay World -kilpailun yleisöäänestys alkoi keskiyöllä. Yleisö voi äänestää suosikkiaan kilpailun nettisivuilla 7.4.2012 keskiyöhön asti.

Kaikki 25 kilpailijaa. Kuvat: mr.gayworld.org

Suomea kilpailussa edustaa vuoden 2011 Mr. Gay Finland Jussi Laitinen Helsingistä. Kilpailu järjestetään pääsiäisenä Johannesburgissa Etelä-Afrikassa. Kaksi aikaisempaa Mr. Gay World -voittajaa ovat tulleet Etelä-Afrikasta. Kilpailu järjestetään nyt neljättä kertaa.

Osallistujia on 25 maasta. Pohjoismaista on Suomen lisäksi mukana vain Norja. Euroopalla on kuitenkin vahva 11 miehen edustus.  Mr. Gay Europen presidentti ja Mr. Gay Worldin Euroopan aluejohtaja Tore Aasheim onkin todennut, että nyt on aika tuoda voitto Eurooppaan.

Euroopan edustajat. Kuva: mrgayeurope.com

Kilpailu alkaa Johannesburgissa keskiviikkona 4.4. ja finaali on sunnuntaina 8.4. Ohjelma koostuu neljästä intensiivisestä päivästä, joiden aikana delegaatit kamppailevat kuvauksissa, liikunnan parissa, muotinäytöksessä, tietenkin uima-asussa.  Puhujan lahjoja ja esiintymistaitoa testataan julkisessa esiintymisessä paikallisen hyväntekeväisyyden parissa.

Mr. Gay Worldin perustaja ja presidentti Eric Butter toivoo kilpailun toimivan yhdistävänä tekijänä koko maailman homoille yhteisen asian puolesta. Eric Butter oli viime kesänä yksi Mr. Gay Finland -kilpailun tuomareista.

Jussia voit äänestää täällä (linkki Mr. Gay Worldin äänestysivulle)

Aikaisemmin QX:ssä:

Jussi Etelä-Afrikkaan

Zimbabwe ei sittenkään Mr. Gay Worldiin