Bostonin yliopistossa tehdyn tutkimuksen perusteella kaapista tulo, kertominen omasta homoudesta, lesboudesta tai biseksuaalisuudesta vanhemmille, voi merkittävästi parantaa mielenterveyttä ja vähentää päihteiden väärinkäyttöä –  etenkin, jos vanhemmilta saa tukea.

Tutkimuksessa havaittiin merkittävä ero terveyshyödyissä niiden henkilöiden kesken, jotka saivat tukea perheeltään verrattuna niihin, jotka eivät tukea saaneet.

Esimerkiksi homo- ja biseksuaaliset miehet, jotka eivät saaneet tukea vanhemmiltaan kärsivät 6-7 kertaa todennäköisimmin vakavasta masennuksesta ja alkoholin väärinkäytöstä. Lesboilla ja biseksuaalisilla naisilla masennuksen todennäköisyys kasvoi viisinkertaiseksi ja todennäköisyys päihteiden väärinkäyttöön jopa yksitoistakertaiseksi.

Tutkimus julkaistaiin the Journal of Homosexuality -lehdessä. Tutkimusta varten tutkittiin 5 658 aikuista iältään 18-64 vuotta. Vastaajista valtaosa, 75 %, oli kertonut seksuaalisesta suuntautumisestaan vanhemmilleen ja keskimäärin 25-vuotiaana.

Mielenkiintoinen löytö oli se, että terveyshyödyt olivat suuremmat lesboille ja biseksuaaleille naisille kuin homo- tai biseksuaaleille miehille.

Voi olla mahdollista, että stressi, jonka seksuaalisuuden kätkeminen vanhemmilta aiheuttaa, vaikuttaa miehiin ja naisiin eri tavalla, tutkija Emily Rothman kertoo. Homo- ja biseksuaalit miehet voivat ehkä harjoittaa seksielämäänsä vanhemmistaan huolimatta pienemmällä stressimäärällä, Rothman jatkaa.

”Se miten kohtelemme LGB-lapsia, jopa ennen kuin he kertovat seksuaalisesta suuntautumisestaan, voi aiheuttaa pitkäaikaisia ja merkittäviä vaikutuksia heidän terveyteensä ja kykyynsä käsitellä elämän haasteita, päättelee tohtori Rothman tutkimuksesta.

Tutkimuksesta uutisoi Pink News.