Kuva:: Jussi Saram/Scanpix

”Urheilukisoissa tärkeintä on urheilu, mutta tärkeää on myös nostaa esiin muita teemoja. Keskustelin tänään Venäjän urheiluministerin kanssa myös siitä, että Venäjän ns. homopropagandalaki herättää erittäin paljon vastustusta maailmalla.” Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki (vas.) otti Facebook-sivullaan eilen illalla kantaa koko Venäjällä heinäkuussa voimaan tulleeseen ns. homopropagandan kieltävään lakiin.

Ruotsalainen korkeushyppääjä Emma Green Tragedo lakkasi kyntesä sateenkaaren väreissä. Kuva: AP Photo/Martin Meissner/scanpix

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Arhinmäki toi solidaarisuuttaan esille yleisurheilun MM-kisoissa Moskovassa. Arhinmäki oli ottanut Lûznikin stadionille katsomoon mukaansa kaksi lippua, Suomen siniristilipun ja sateenkaarilipun.

Ilta-Sanomien saamien tietojen mukaan ministeri antoi sateenkaarilipulle erityistä kyytiä silloin, kun Ruotsin Emma Green Tragedo oli hyppyvuorossa naisten korkeudessa. Green demonstroi karsintakilpailussa homojen kohtelua vastaan hyppäämällä sateenkaaren väreillä maalatuilla kynsillä.

Ruotsin Emma Green Tragedo saavutti viidennen sijan Moskovassa. Kuva: Björn Larsson Rosvall / SCANPIX

Emma Greenin sateenkaarilipun väreihin lakatut kynnet herättivät venäläisen tähtiurhelijan Jelena Isinbajevan kommentoimaan tempausta kärkkäästi medialle. Isinbajeva totesi, että kunkin maan lakeja tulisi kunnioittaa.

Myös USA:n 800 metrin juoksija 29-vuotias Nick Symmons osoitti Moskovan MM-kisoissa kantansa Venäjän homovastaista lainsäädäntöä vastaan ja omisti voittamansa hopeamitalin seksuaalivähemmistöön kuuluville ystävilleen.

Nick Symmons Lontoossa 26.6. Kuva:AP Photo/Sang Tan/Scanpix

Nick Symmons ottaa hopeaa Moskovassa. Kuva: AP Photo/Alexander Zemlianichenko/Scanpix

Venäjällä pidetään myös talviolympialaiset 2014. Venäjän seksuaalivähemmistöjen vastainen lainsäädäntö on herättänyt länsimaissa runsaasti kritiikkiä ja boikottivaatimuksia. Kansainvälinen olympiakomitea on kuitenkin todennut, että mitkään poliittiset mielenilmaukset, myöskään seksuaalivähemmistöjen ihmisoikeuksia koskevat, eivät kuulu olympialaisiin ja urheilijoiden tulisi pidättäytyä niistä olympialaisten aikana. Olympiakomitea vetoaa Olympialaisten peruskirjan 50. artiklaan ja toteaa, että kieltoa uhmaavia urheilijoita rangaistaan.

Aiheesta lisää QX.se:ssä!