Rovaniemellä vietettiin viikonloppuna Arctic Pride -tapahtuma. Lauantain kulkueessa oli poliisin arvion mukaan runsaat 200 osallistuja. Poliisi oli näkyvästi turvaamassa kulkuetta ja kaikki sujui mutkattomasti. Mukana oli viime vuotista enemmän yksityishenkilöitä ja lapsiperheitä, kun taas järjestöjä oli vähemmän. Kulkue huipentui Rovaniemen keskustaan Lordiaukiolle. Puheiden jälkeen vuorossa oli ohjattua tanssia ulkoilmadiscossa.

Kuvat: Arctic Pride

Sateenkaarihartaudesta nousi kiivas keskustelu ja tilanne näytti hetken vaikealta, kun Arctic Priden tiimi sai perjantai-iltapäivänä tiedon, että hartaus on siirretty pois pääkirkon kryptan tiloista. Syyksi paljastui, että Oulusta hartautta varten saapunut pappi oli kokenut vastustusta seurakunnan jäsenten taholta ja oli päättänyt itsenäisesti rauhoittaa tilanteen siirtämällä tilaisuuden pois pääkirkon kryptasta. Seurakunnan johto ei siis ollut irtisanonut yhteistyötä, kuten ensin ilmoitettiin.

Alueen mediat, erityisesti Lapin Kansa uutisoi tilanteesta tiiviisti. Rovaniemen kirkkoherra Jouni Riipinen olisi sallinut tilaisuuden pidettävän kirkossa ja harmitteli siirtoa lehdessä. Myös hän kuitenkin vahvisti saaneensa vastustavia sähköposteja ja puheluita yksittäisiltä seurakuntalaisilta. Hartaus pidettiin lopulta Lähteentien Pirtillä ja keräsi 15 osallistujaa.

Midnight Burlesque vauhdissa. Kuva: Arctic Pride

Pääbileet ja ”Ilmaise itseäsi”-klubi olivat menestyksiä. Rovaniemeläisen Midnight Sun Burlesque -ryhmän sensuelli ja humoristinen esitys sai riemastuneen vastaanoton yleisöltä.

Kovatasoinen DJ-duo Swedish Dyke Vibes villitsi myös pohjoisessa. Kuva: Arctic Pride

Lauantai-illan pääjuhlan virallisilla etkoilla nähtiin Lentävän Poron Teatterin komediashow, jossa improvisoitiin yleisön ehdotusten pohjalta. Huumoria irtosi muun muassa rekisteröidystä parisuhteesta. Varsinaiset bileet jatkuivat aamyöhön, eikä niiden olisi haluttu koskaan päättyvän. Pääjuhla keräsi kaikkiaan yli 450 osallistujaa.