Yhdysvallat tuomitsee Kirgisian suunnitelmat kieltää homopropaganda. Lain katsotaan aiheuttavan syrjintää ja haavoittavan Keski-Aasialaisen maan haurasta kansalaisyhteiskuntaa.

Kuvituskuva: Sami Montell

Viime viikolla Kirgisian parlamentti aloitti keskustelun lainsäädännön muuttamisesta. Keskusteluissa esitettiin rankempia rangaistuksia homoseksuaalisten suhteiden suosimisesta ja homoseksuaalisen elämäntyylin levittämisestä.

Uusi laki merkitsisi sakkoja tai jopa vuoden vankeusrangaistusta sille, joka antaa myönteisen kuvan epätavallisista seksisuhteista alaikäisille tiedotusvälineissä.

– Ketään ei tulisi vaientaa tai vangita sen perusteella, keitä he ovat tai ketä he rakastavat. Yhtä ihmisryhmää syrjivät lait vaarantavat kaikkien kansalaisten perusoikeudet, lausui Yhdysvaltojen Kirgisian suurlähetystö.

Kirgisia on köyhä 5,5 miljoonan asukkaan valtio Keski-Aasiassa. Sen naapurimaita ovat Kiina ja Kazakstan. Kirgisian virallisia kieliä ovat kirgiisi ja venäjä. Maa itsenäistyi Neuvostoliitosta 1991. Venäjä tukee Kirgisiaa taloudellisesti ja sillä on maassa ilmavoimiensa tukikohta.

Venäjä hyväksyi homoprogandan kieltävän lain viime vuoden kesäkuussa.

On vielä epäselvää, mikä on lain kohtalo Kirgisiassa, lakiluonnos on vielä hyvin varhaisessa vaiheessa ja vielä kukaan ei ole valmis sitoutumaan siihen, kertoo Kirgisian presidentin tiedottaja Kadyr Toktogulov.

Oppositioon ja hallituksen kannattajat ovat kuitenkin enimmäkseen puhuneet ehdotetun lain puolesta ja jotkut jopa vaatineet laista tiukempaa.

Lähde: Reuters