Teknologiayhtiö Applen toimitusjohtaja Tim Cook on tunnustanut julkisesti olevansa homoseksuaali. Tim Cook kertoi asiasta Bloomberg Businessweekin lehdessä. Kuva: Marcio José Sanchez/scanpix

Tim Cook perustelee ulostuloaan esimerkin voimalla. Tim Cookin homoseksuaalisuus ei ole ollut mikään salaisuus, mutta nyt hän tunnusti asian julksiesti ensimmäistä kertaa.

Hän halusi tulla kaapista, koska se, että Applen kaltaisen suuryrityksen toimitusjohtaja on avoimesti homoseksuaali voi yhä parantaa muiden heikommassa asemassa olevien elämää ja viedä yhteiskuntaa eteenpäin.

– Lukemattomat ihmiset joutuvat joka päivä kohtaamaan pelkoa ja hyväksikäyttöä seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi.

– Olen ylpeä homoudestani ja se on minusta yksi parhaista asioista, mitä Jumala on minulle suonut.

– Jos jotakuta joka kamppailee itsensä hyväksymisen kanssa auttaa se, että Applen toimitusjohtaja on homo, jos se lohduttaa ketään, joka tuntee olevansa yksin tai innostaa ihmisiä vaatimaan tasa-arvoista kohtelua, silloin yksityisyyteni uhraaminen kannatti.

Kirjeessään Tim Cook toteaa ihmisen olevan muutakin kuin seksuaalisuutta.

– Olen insinööri, setä, luonnon ystävä, kuntoiluhullu, etelänpoikia, urheiluhullu ja monia muita asioita.