HIFK:n legendaarinen pelaaja Matti Hagman kertoi tänään julkaistussa Ilta-Sanomien haastattelussa kohdanneensa homoja jääkiekon parissa. Hagman pitää koko jääkiekon homokeskustelua turhana.

– No, siis tietenkin SM-liigassa on homoja ja biseksuaaleja siinä missä muuallakin yhteiskunnassamme, mutta miksi asiasta pitää tehdä numero?

Hagman kertoo yhdessä vaiheessa pelanneensa samassa kentällisessä homopelaajan kanssa, eikä siinä ollut mitään ihmeellistä.

– Tiedän, että iso osa Suomen kansasta kuvittelee lätkäjätkien syrjivän homoja. Se on kuitenkin valhe.

Kysymykseen, mitä liigapelaajan kaapista tulo aiheuttaisi, Hagman vastaa uskovansa, että siitä nousisi iso kohu, joka murtaisi ennakkoluuloja. Se olisi kuitenkin turhaa. Joukkueessa asia olisi nopeasti käsitelty ja se voisi jopa lisätä joukkueen yhtenäisyyttä.

Keskustelu homojen asemasta ammattijääkiekossa ja SM-liigan mahdollisista homopelaajista on jatkunut jo jonkin aikaa.

Ihanteellistahan tosiaan olisi, jos kenenkään ei tarvitsisi tulla ulos kaapista, jokainen voisi olla oma itsensä. Valitettavasti yhteiskuntamme ei vielä ole siinä vaiheessa. Perusoletus on yhä se, että haussa tai kainalossa on vastakkaista sukupuolta oleva kumppani ja jälkikasvua on vähintäänkin toivelistalla. Vaikka kaikki heteroparitkaan eivät halua lapsia. Mutta näin stereotypiat toimivat ja hallitsevat kohtaamisiamme arjessa.

On helppo uskoa, että ammattiurheilun piirissä ja rankassa joukkuelajissa pelikumppanin homoudella ei ole painoarvoa, vaan vain sillä, miten hän tonttinsa hoitaa. Toivottavasti se on myös totta.

Mutta homoudestaan kertova ammattiurheilija on ennen kaikkea esikuva. Että tuokin on homo ja silti noin fyysisesti ylivertainen ja menestynyt pelaaja. Aivan samalla lailla, kun maahanmuuttajan tai yksinhuoltajan lapsi, joka on raivannut tiensä menestykseen arvostetussa yrityksessä tai politiikassa. Esikuvat antavat voimia ja kannustavat meitä muita yrittämään ja ylittämään itsemme.

Tänä päivänä homoja haukutaan ja hakataan yhä Suomessakin. Se, että ammattiurheilija tulee kaapista, ei sitä lopeta, mutta, jos se antaa voimia yhdellekin kiusatulle, kannustaa häntä pistämään vastaan, silloin se kannattaa ja pitää tehdä. Tässä on kaapista tulon arvo, se tekee yhteiskunnastamme paremman paikan meille kaikille.

Siksipä pyydän, sinä SM-liigan pelaaja, tule kaapista, isänmaasi tarvitsee sinua.