Brittilehti The Guardian pohdiskelee artikkelissaan viime aikaista peniksen ilmestymistä miesten muotiin.

Tammikuussa Rick Owensin muotinäytöksessä Pariisin muotiviikolla penikset heilahtelivat herkästi cat walkilla. Owensin malleilla ei ollut alusvaatteita ja tunikat heidän yllään oli leikattu siten, että penis näkyi.

Valokuvaaja McLellan kuvasi Raf Simonsia Arena Homme+ lehdelle, miesmalli Danny Blake oli alaston. Yhdessä kuvassa kuvattuna suoraan edestä, toisessa yllään vain jumpperi ilman alaosaa.

Äskettäin tyylilehti Man About Town julkaisi numerostaan rajoitetun painoksen McLellanin ottamalla kansikuvalla,  jossa oli alastomana jalat auki malli Michael Morgan (kuva). Rajoitettu 500 kappaleen painos myytiin loppuun 10 minuutissa.

Fantastic Man -lehden 10-vuotisjuhlanumerossa oli kuvattuna alastomina eri ikäisiä miehiä.

Miehinen alastomuus ei sinällään ole mitään uutta muotimaailmassa. Bruce Weber on pitkään kuvannut runsasmuotoisia ja päivettyineitä miehiä ilman rihman kiertämää. Tom Fordin M7 tuoksun kampanja lanseerattiin reippaasti alastoman ja edestä kuvatun miesvartalon voimalla.

The Guardinin artikkelissa todetaan, että peniksen uuteen tulemiseen liittyy uusi ulottuvuus, aiempaa raaempi ote. Etenkin kuvaaja McLellanin töissä on läsnä tietty brittiläisyys, joka on kaukana täydellisistä vartaloista ja virheettömästä päivetyksestä.

– Sosiaalinen paine pitää penis piiossa antaa sille valtaa, jota se ei ehkä ansaitse. Mutta eikö olekin hienoa, että jokin voi olla samanaikaisesti pyhää ja maallista, toteaa Owens.