Kaksi marokkolaista homomiestä on joutumassa oikeuden eteen syytettyinä säädyttömyydestä julkisella paikalla sen jälkeen, kun miehet seisoivat liian lähellä toisiaan pääkaupunki Rabatissa.

Kuvituskuva, ei liity tapaukseen.

25- ja 38-vuotiaat miehet pidätettiin lähellä Hassan tornia aikaisemmin kesäkuussa. Miehet olivat liian lähekkäin ottaessaan valokuvaa Miehet voivat saada jopa kolmen vuoden vankeustuomion.

Marokkon rikoslain 489 artiklan mukaan homoseksuaalisuudesta voidaan tuomita kuudesta kuukaudesta kolmeen vuotta vankeutta.

Pidätys julkistettiin valtio-omisteisella televisiokanavalla. Myös miesten henkilöllisyydet ja valokuvat julkistettiin, tarkoituksena saattaa miehet häpeään konservatiivisessa maassa. Julkistuksesta seurasikin mielenosoituksia miesten sukujen talojen edustoilla.

Viime kuussa Marokossa viranomaiset langettivat tiettävästi ensimmäitä kertaa maksimirangaistukset homoseksuaalien rankaisemiseksi, kun kolme homomiestä tuomittiin vankeuteen kolmeksi vuodeksi.

Marokossa keskustellaan paljon länsimaailman turmelevasta vaikutuksesta. Maassa on myös ihmisiä, jotka tukevat seksuaalivähemmistöjä julkisesti.

Aiheesta uutisioi The Guardian.