Turun kaupungiteatterissa on työn alla musikaali Touko Laaksosesta. Musikaalin ensi-ilta on 2017 tammikuussa ja se on osa Suomi 100-juhlavuoden virallista ohjelmaa. Esitykseen tarvitaan myös lapsinäyttelijöitä ja se on saanut osan kansalaisista pyytämään lapsiasiainvaltuutettua puuttumaan asiaan.

 

Finlayson lanseerasi ToF-mallistonsa loppuvuodesta 2014. Yrityksen toimitusjohtajaa ja muuta henkilöstä uhkailtiin jopa hengenlähdöllä. Kuvassa Finlaysonin promomateriaalia QX Gay Gaalassa helmikuussa 2015. Kuva: Tero Heino / QX

Tom of Finand -musikaaliin haetaan kahteen rooliin 9 – 12 -vuotiasta tyttöä ja poikaa, jotka esittävät Toukoa ja hänen siskoaan Kaijaa lapsina. Musikaalia suositellaan 16-vuotta täyttäneille.

Turun kaupunginteatterin toimitusjohtaja Arto Valkaman mukaan lapsuuden kuvauksessa ei ole mitään lapsille sopimatonta. Lasten työskentely on tiukasti säädeltyä ja teatterilla on velvollisuus suojata lapsinäyttelijät lapsille sopimattomalta sisällöltä. ”Lapset eivät ole mukana kohtauksissa, jotka eivät sovellu lapsille”, Valkama sanoo.

Valkama ihmettelee, että lapsinäyttelijöiden hakeminen sotanäytelmään ei herätä samanlaisia reaktioita, vaikka niiden sisältämä väkivalta on lapsille soveltumatonta materiaalia.

Lapsiasiainvaltuutettu on saanut useita yhteydenottoja kansalaisilta, jotka ovat huolissaan siitä, että musikaali sisältäisi jotain lasten kasvua ja kehitystä vaarantavaa ja pyytäneet lapsiasianvaltuutettua puuttumaan tilanteeseen.

Lapsiasianvaltuutettu Tuomas Kurttilan mukaan kyseiset aikuisten yhteydenotot kertovat enemmän aikuisten omista asenteista ja peloista seksuaalivähemmistöjä kohtaan.

– On kuvaavaa ja surullista, että lapsinäyttelijöiden hakeminen seksuaalivähemmistöön liittyvää aihetta käsittelevään näytelmään herättää pelkoa siitä, että mihin ihminen voi tässä altistua, Kurttila sanoo Helsingin Sanomille tänään.

– Ei tulla ajatelleeksi sitä, onko kyse todella lapsen hyvinvoinnista vai aikuisen pelosta, joka hänellä on herännyt erilaisuutta kohtaan.

– Lapsinäyttelijöitä ei pakoteta näytelmään, vaan heidän osallistumisensa perustuu vanhempien kanssa tehtävään yhteistyöhön”, Turun kaupungiteatterin toimitusjohtaja Valkama sanoo.

Lähde: HS.fi