Viikonloppuna dtm:n portsarien ovipolitiikasta syntynyt somekohu nousi eilen Helsingin Sanomiin. HS:n kirjoituksessa lainattua Valviran kommenttia tulkittiin niin, että nyt oleskeluluvalla voisi tarvittasessa todistaa olevansa täysi-ikäinen ja siten oikeutettu ostamaan alkoholia. Väärin meni, QX selvitti asiaa.

Homobaari Suxes Turussa on alusta alkaen hyväksynyt oleskeluluvan todistamaan asiakkaan iän tarvittaessa, eilisestä lähtien niin tekee myös dtm. Kuvituskuva

Lauantaina Regnbågsankanin pääjuhlan yhteydessä dtm:ssä osa kutsuvieraista ei päässyt ravintolaan sisään, koska he eivät pystyneet todistamaan ikäänsä Valviran vaatimalla tavalla. Tapahtuneesta noussut somekohu pääsi myös Helsingin Sanomiin. Helsingin Sanomien jutusta on ymmärrettävissä, että Valviran kanta olisi tarkentunut ja oleskeluluvalla voisi nyt alkoholia ostaessa todistaa ikänsä. Muuttunut tulkinta herätti välittömästi kiitosta ja dtm ennätti ilmoittamaan, että jatkossa heillä oleskelulupakortti riittää iän todentamiseen. Paitsi, että mikään ei ollut muuttunut, virallisen ohjeen mukaan oleskelulupakortti ei edelleenkään kelpää iän todentamiseen.

Valviran aluehallintovirastojen ohjauksesta vastaava ryhmäpäällikkö Kari Kunnas täsmensi QX:lle, että voimassa olevaan ohjeistukseen ei ole tullut muutoksia, eikä ohjeita olla muuttamassa, kuten HS:n eilisestä kirjoituksesta on tulkittu. Oleskelulupa ei riitä pätevään iän todistamiseen, kun alkoholia ollaan ostamassa, ei ravintolassa, eikä kaupassa.

Valviran ohjeessa ravintoloille mainitaan hyväksyttäviksi todistuksiksi iästä henkilökortti, passi ja ajokortti. Ulkomaiset passit ja ajokortit käyvät myös, jos niistä käy ilmi ikä ja ne eivät vaikuta helposti väärennettäviltä. Alkoholilain perusteella asiakkaan ikää ei tarvitse kontrolloida ravintolan ovella, vaan kun alkoholia tilataan henkilökunnalta. Käytännön syistä etenkin yökerhoissa ikä pyydetään tarvittaessa todistamaan jo sisäänpääsyn yhteydessä. Valvira ei voi yksin päättää, mitkä todistukset Suomessa ovat iän todistamiseen päteviä, vaan niistä määrää muu lainsäädäntö.

– Ravintola tekee päätöksen siitä kenelle anniskelee, avainroolissa on ravintolan ammattitaitoinen henkilökunta. Jos anniskelutilanteessa tai ravintolan ovella ei ole syytä epäillä alaikäisyyttä, ei mitään todistuksia tarvitse kysellä.

Jos ravintolassa asiakkaan alaikäisyydestä kuitenkin nousee epäilys, eikä asiakkaalla olisi esittää virallista henkilöllisyystodistusta, tulisi asiakkaan ikä selvittää. Tällöin ei oleskelulupa riitä. Käytännössä iän pyrkisi viime kädessä selvittämään poliisi. Tällainen tilanne voi syntyä esimerkiksi AVIn tarkastajan tai poliisin ollessa paikalla suorittamassa niille määrättyä valvontatehtävää.

Alaikäisille anniskelu on vahvasti sanktioitu. Rikkomukset käsitellään tapauskohtaisesti. Arvioitavaksi tulisi, olisiko ollut syytä nähdä, että kyseinen henkilö on alaikäinen ja onko häntä pyydetty todistamaan ikänsä ja millaisen dokumentin hän on ravintolassa esittänyt. Ratkaisukäytäntö on tiukka, tämä on tuomioistuinkäytännössä vahvistettu. Alaikäiselle anniskelusta seuraa vakiintuneen sanktiokäytännön mukaisesti heti ensimmäisellä kerralla anniskeluluvan peruuttaminen määräajaksi. Alkoholilaki on tiukka. Valtioneuvoston periaatepäätöksen mukaan yhtenä alkoholipolitiikan keskeisenä tavoitteena on lasten ja nuorten suojelu alkoholin aiheuttamilta haitoilta.

Keskustelun kiihtyessä on vähemmälle huomiolle jäänyt keitä tämä käytäntö koskettaa. QX selvitti asiaa Maahamuuttovirastosta, joka myöntää oleskeluluvat. Oleskelupaan on merkitty luvan haltijan syntymäaika. Oleskelulupa on henkilöillä, joilla on Suomeen tullessaan ollut esittää esimerkiksi kotimaansa passi, josta ikä on voitu todeta. Myös osalla turvapaikanhakijoista on esittää passi tai muu kotimaansa virallinen todistus, josta ikä voidaan todeta. Näiden osalta oleskelulupaan merkitty syntymäaika pitää paikkansa. Tosin ulkomaalaiset passit ja ajokortit ovat virallisesti hyväksyttyjä iän todentamiseen.

Joillakin turvapaikanhakijoilla ei kuitenkaan ole olemassa mitään kotimaansa todistuksia, joista syntymäaika voitaisiin todeta. Tällöin oleskelulupaan merkitty syntymäaika perustuu muun muassa turvapaikanhakijan omaan ilmoitukseen. Maahanmuuttoviraston viestinnän mukaan turvapaikkahakemuksen käsittelyaika on tällä hetkellä keskimäärin seitsemän kuukautta.

Turkulaisesta homobaari Suxesista Ilari Makkonen kertoo QX:lle, että heillä on aina hyväksytty maahanmuuttajien väliaikaiset paperit.

– Olemme alusta lähtien päästäneet maahanmuuttajat baariimme ja hyväksyneet heidän väliaikaiset paperit todistamaan heidän ikänsä. Tasa-arvon turvasatama on meidän iskulause ja sitä olemme noudattaneet myös pakolaisten suhteen, sanoo Ilari.

Nyt siis myös dtm on muuttanut linjaansa ja oleskelulupa riittää iän todentamiseen. Suomen suurin homoklubi Hercules ei vielä muuta linjaustaan. Herculeksen toinen omistaja Erkki Koski kertoo QX:lle, että he noudattavat Valviran voimassa olevaa ohjetta, mutta seuraavat tilannetta. Samoin tekee Mixei Tampereella.

Juttu lauantaisesta Guldankan-kohusta on luettavissa täällä.