Suomessa on tämän päivän aikana ajauduttu hallituskriisiin. Lähipäivinä ja -viikkoina selviää tuleeko peräti uudet vaalit, missä muuttuisi myös eduskunnan kokoonpano. Uudet vaalit järjestettäisiin ilmeisesti kuitenkin vasta tammikuussa 2018 presidentinvaalien yhteydessä, nykyinen hallituskokoonpano jatkaisi sinne saakka.

Translaki ei ole edennyt, sillä viime vaalien suuri voittaja ja hallituksessa vahvaa asemaansa käyttänyt Perussuomalaiset on häpeilemättä vastustanut sitä.

Kun hallituksen kaatuminen alkoi näyttää varmalta Twitterissä noustiin vaatimaan translain ottamista käsittelyyn. Translaista vaadittiin jopa kynnyskysymystä tulevan uuden hallituksen hallitusneuvotteluihin.

Uudet vaalit eivät ole ihan läpihuutojuttu, ensin katsotaan mahdollisuudet koota uusi hallitus nykyisen eduskunnan pohjalta. Spekulaatiot käyvät villinä, mutta vaihtoehdot ovat vähissä. Illan tullen on käynyt selväksi, että ainoa teoreettisesti mahdollinen kokoonpano olisi, että Kokoomuksen ja Keskustan lisäksi ja Perussuomalaisten tilalle hallitukseen tulisivat RKP ja Kristillisdemokraatit – ei ole kuitenkaan lainkaan varmaa, että tämä yhtälö on todellisuudessa mahdollinen. Kristillisille translaki ei varmasti käy – muistissa on vielä kuinka puoleen edellinen puheenjohtaja Päivi Räsänen esti tasa-arvoisen avioliittolain etenemisen vaatimalla sen pois hallitusohjelmasta. Kristilliset varmastikaan eivät häpeäisi vastustaa myös translakia. Ongelmia tulisi varmasti lisää myös jo vaikeuksissa olevan alkoholilain muutoksen kanssa, mikä on jo nykyiselläkin kokoonpanolla turhauttanut Kokoomusta.

Oma veikkaukseni on, että uudet vaalit ovat edessä. Se olisi myös rehellinen ja suoraselkäinen vaihtoehto tilanteessa, jossa radikaali aines nousee puolueen johtoon ja tekee Perussuomalaisista kokonaan toisen puolueen kuin mitä se oli jytkyn tullessa.