Amerikkalainen koripalloilija Sue Bird kertoi viime torstaina urheilukanava ESPN:lle suhteestaan jalkapalloilija Megan Rapinoeen. 26-vuotias Bird on koripalloliiga WNBA vanhin pelaaja ja hän oli mukana voittamassa olympiakultaa USA:lle. Aiemmin Bord on kieltäytynyt kommentoimasta yksityiselämäänsä, mutta torstaina hän kertoi avoimesti suhteestaan Rapinoeen.

-Olen gay ja Megan on tyttöystäväni. Läheiseni ovat olleet tästä tietoisia, enkä tunne eläneeni kaapissa, Bird kertoo.

-Tiedän, että joidenkin mielestä minun olisi pitänyt kertoa asiasta jo aiemmin. Halusin kuitenkin odottaa itselleni sopivaa ajankohtaa.

Birdin tyttöystävä Rapinoe on ollut avoin seksuaalisuudestaan jo kauan ja hän ollut myös aktiivinen HBTQ-kysymyksien parissa. ESPN:lle Bird kertoo, että tämä ei kuitenkaan ole vaikuttanut hänen päätöksiinsä. Viime olympialaisten aikaan hän oli lähellä kertoa suuntautumisestaan kuultuaan juuri kaapista tulleen joukkuetoverinsa Elena Delle Donnen ja toimittajan keskustelun.

-Oli lähellä, että en sanonut ”Ei se ole mikään isompi juttu. Olen lesbo. Mitä väliä sillä on”!

Bird kertoi avoimesti suhteestaan kuitenkin siis vasta viime torstaina. Samaan aikaan myös koripalloliiga WNBA on alkanut kiinnittää enemmän huomiota HBTQ-kysymyksiin ja puuttua urheilun parissa ilmenevään homofobiaan ja rasismiin.

-Homofobia ja seksismi vahingoittavat liigaamme, Bird sanoo.

Megan Rapinoe on pelannut Seattlessa vuodesta 2012 ja oli mukana myös Rion olympiajoukkueessa.