Mediassa samaa sukupuolta olevien parien vihkiminen on keskittynyt uutisointiin kahdesta pastorista, joista on kanneltu, ”Me haluamme näyttää, että meitä on paljon enemmän”, kertoi kampanjan pastoreihin kuuluva Ari Kotisaari Vihdistä Helsingin Sanomille.

Helsingin Sanomissa tänään päivällä julkaistun kuvagallerian 51 pappia kuuluvat valtaosin Sateenkaaripapit-verkostoon, joka on jo aikaisemmin julkaissut verkossa listauksen samaa sukupuolta olevia pareja vihkivistä papeista yhteistietoineen.

Luterilaisen papin vihkimä samaa sukupuolta olevan parin avioliitto on oikeudellisesti pätevä, vaikka kirkon voimassa oleva avioliitto-opetus ei salli sitä.

Töölön seurakunnassa on tehty kollektiivinen päätös, kaikki sen papit vihkivät homopareja. Asiasta on kanneltu tuomiokapituliin. Kantelu ei huoleta Töölön kirkkoherra Auvo Naukkarista, jonka mielestä hiljattain tuomiokapitulin Kai Sadinmaalle antama ”vakava moite” on yhtä tyhjän kanssa.

– ”Vakava moite ei tule laista vaan tulevan piispan verbaalisesta sanavarastosta, eikä se tarkoita mitään. Laista nousevia sanktioita ei ole”, kertoo Naukkarinen Helsingin Sanomille ja heittää samalla piikin tulevan piispan Teemu Laajasalon suuntaan.

Nyt julkaistu 51 papin ulostulo ei suinkaan sisällä kaikkia Suomessa samaa sukupuolta olevia pareja vihkiviä pappeja.

-”Ei se ole kattava luettelo”, Kotisaari kertoi Helsingin Sanomille. ”Parin viikon päästä voisimme Suomi 100 -hengessä pistää ulos sadan kuvan koosteen.”

Ulostulon tehneet papit toivovat tekonsa tukeva myös piispoja, jotta nämä eivät alistuisi konservatiivien vaatimuksille.