Mikkelin ensimmäistä Pridea vietetiin viime lauantaina. Tapahtuman teemana oli Valoa ja väriä pimeään.

– Tämä on rakkauden osoitus, ei mielenosoitus, muistutti tapahtuman alkaessa kuulutuksessaan Savon Setan puheenjohtana Iina Särkkä.

Tapahtumaan oli saapunut väkeä ympäri maata sillä kaupungissa kokoontui samaan aikaan Setan edustajakokous.

– Mikkelin ensimmäinen Pride-tapahtuma on hieno tapa tehdä näkyväksi, että seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuus ovat arkea ja läsnä myös Savossa. Setalla on jäsenjärjestöjä ja toimintaa ympäri maan, mutta tähän tarvitaan aina aktiivista tukea kunnilta, kaupungeilta ja maakunnilta, jotta voimme yhdessä lisätä ihmisten hyvinvointia järjestötoiminnan avulla, muistutti Setan puheenjohtaja Viima Lampinen tiedotteessa.

Mikkelissä kokoontunut Setan edustajakokous vaatii paikallisviranomaisilta toimia sateenkaari-ihmisten yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon turvaamiseksi koko maassa.

Syrjintä ja kielteinen asenneilmapiiri ajavat sateenkaari-ihmisiä muuttamaan pois kotikunnistaan, todetaan Setan tiedotteessa.

Mikkelin Pride-kulkueessa oli mukana väkeä satamäärin, kertoo Länsi-Savo. Kulkueen tunnelmia voi katsoa oheisesta Facebookiin ladatusta videokoosteesta.

MIKKELI PRIDE

Publicerat av Hamid H. Alsammarraee den 26 november 2017