Kanadassa Toronton poliisi on tutkinut homosarjamurhia. Syytettynä murhista on Bruce McArthur, 66. Syyte oli kahden homomiehen murhasta. Sitten syytteet tulivat vielä kolmesta murhasta. Kotietsinnässä McArthurin taloon löytyi paloiteltuja ruumiiden osia kätkettyinä suuriin istutuslaatikoihin. Poliisi uskoo, että uhreja voi olla vielä enemmän.

– Uskomme, että niitä on enemmän. En pysty arvioimaan kuinka monta enemmän. Tutkimme parhaillaan noin 30 kiinteistöä. Uskomme, että joissakin niissä lisää jäännöksiä, jota yritämme etsiä, kertoi poliisi Hank Idsinga The Observerille.

Aikaisemmat syytteet ovat Selim Esenin ja Andrew Kinsmanin murhista. Maanantaina tulivat lisäksi syytteet Majeed Kayhanin, Soroush Mahmudin ja Dean Lisowickin murhista. Uusia uhreja ei ole vielä pystytty tunnistamaan. Kayhan katosi 2012. Mahmudin ilmoitettiin kadonneen 2015. Lisowickin katoamisesta ei koskaan ilmoitettu. Useimmat uhreista ovat Toronton gay villagen alueella tunnettuja Lähi-idästä olevia miehiä, mutta Mahmudi ja Lisowick eivät.

Poliisi oli aiemmin kumonnut huhut siitä, että McArthur olisi saalistanut uhrejaan kaupungin gay villagessa, koska Essenin ja Kinsmanin katoamiselle ei nähty yhteyttä. Nyt tuo tilanne on muuttunut.

McArthur työskenteli Torontossa maisemasuunnittelijana. Poliisi on selvittänyt 30 kohdetta, joissa hän on työskennellyt ja ulottaa nyt etsinnät niihin.