Adam Lambert löi itsensä läpi 2009 American Idolissa. Pian sen jälkeen hän kertoi homoudestaan Rolling Stone -lehdelle antamassaan laajassa haastattelussa. Siinä hän kertoi miksi tuli kaapista vasta ohjelman jälkeen. Syynä oli se, että hän halusi yleisön kiinnittävän huomiota häneen laulajana ja viihdyttäjänä

Sen jälkeen vuodet ovat kohdelleet Adamia hyvin ja tänä päivänä hän elää kiertuelämään yhdessä Queenin jäljellä olevan kokoonpanon kanssa.

Kiertueella ollessa deittailu on vaikeaa

Viime viikolla Adam oli Australiassa ja paljasti KISS FM:n haastattelussa, että laulajan elämä ja deittailu eivät sovi yhteen.

– Deittailu on melko vaikeaa, kun koko ajan pitää olla menossa. Joskus tapaan jonkun joka vaikuttaa mukavalta, mutta kun olen siinä kaupungissa vain kolme päivää. ”Kiitos mukavista ensitreffeistä. Pidetään yhteyttä, moikka!”, se on vähän vaikeaa, Adam sanoo.

Adam kertoo myös, että hän on kokeillut onneaan julkkiksille suunnatussa eksklusiivisessä deittiapissa Rayassa. Se oli kuitenkin pettymys.

– Minulla on siellä tili, mutta en ole löytänyt sieltä ketään kiinnostavaa. Tuntuu siltä, että se on nyt nähty.

Amsterdam @officialqueenmusic #qal

A post shared by ADAMLAMBERT (@adamlambert) on