Riehakas, ylpeä, älyllinen, oikeudenmukainen ja karnevalistinen LHBTIQ+-väen festivaali on osa Helsingin juhlaviikkojen ohjelmaa. Tapahtuman sivulla kerrotaan ohjelman koostuvan musiikista, kirjallisuudesta, drag-artisteista, keskusteluista, stand upista, tanssista, euroviisuista, installaatioista.

Tapahtumassa nähdään muiden muassa amerikkalainen transnainen ja aktivisti Chelsea Manning, Mykki Blancon performanssiräppiä, Jorma Uotinen, aktivisti ja DJ JD Samson, DJ ja muusikko Hifi Sean, muunsukupuolinen räppääjä Tero Hetero ja Sofi Oksanen. Ohjelma julkistetaan kokonaisuudessaan huhtikuun aikana.

Querellen promoottorina on Jaakko Parkkari. Hän on aikaisemmin järjestänyt Koneisto-festivaalia. Parkkari kertoo Ylelle, että ajatus Querelle-tapahtumaan tuli hänen lukiessaan edesmenneen isänsän päiväkirjoja. Niistä selvisi, että hänen isänsä oli ollut biseksuaali, mutta oli salannut asian läheisiltään.

– Toivon, että nyt elettäisiin aikaa, jolloin isänikin olisi voinut tulla kaapista ulos, Parkkari sanoi Ylelle.

Tapahtuman takana on 12-henkinen työryhmä. Kaksipäiväinen tapahtuma järjestetään 24.–25. elokuuta Helsingin Konepajalla Valillassa. Tapahtumaan odotetaan kaikkiaan 12 000 kävijää, kertoo Yle. Tällä hetkellä on vielä käynnissä rajoitettu alennustarjous Setan jäsenille 10.3. saakka.