Ruotsissa iloitaan korkeimman oikeuden ratkaisusta, joka tukee pitkäaikaisia yrityksiä hiv-tartunnan saaneiden stigman poistamiseksi. Oikeuden vapauttavan päätöksen nähdään vahvistavan tietoa siitä, että oikein hoidettuna ja asianmukaisella lääkityksellä riski levittää hiv-virusta eteenpäin on olemattoman pieni.

Korkeimmassa oikeudessa käsiteltiin syytettä, jossa mies oli harrastanut suojaamatonta seksiä toisen miehen kanssa kahdesti vuonna 2014 ilman, että hän oli kertonut seksikumppanilleen hiv-statustaan. Virus ei tarttunut, mutta mies asetettiin syytteeseen vaaran aiheuttamisesta.

Mies sai vapauttavat tuomiot jo käräjäoikeudessa ja sen jälkeen hovioikeudessakin.  Korkein oikeus ei siis muuttanut alempien oikeusasteiden ratkaisua, mutta sen tuomiolla on suurempi merkitys. Korkeimman oikeuden päätös on ennakkoratkaisu, joka määrää sen miten vastaavat tapaukset jatkossa Ruotsissa tuomitaan.

– Tätä päivää olemme odottaneet ja kaivanneet, tämä lisää hiv:n kanssa elävien ihmisten oikeusturvaa Ruotsissa, sanoi RFSU:n puheenjohtaja Hans Linde ja jatkoi:

– Tämä on merkittävä ratkaisu sekä syytteessä olleelle miehelle, että sille mitä tänä päivänä merkitsee olla hiv-positiivinen. Enää ei ole juridistakaan riskiä harrastaa seksiä, kun on asianmukaisella lääkityksellä. Kyseessä on ollut perusteeton pelko, joka pitkään säilynyt tuomiostuinratkaisuissa.

Myös RFSL:n puheenjohtaja Sandra Ehne iloitsi ratkaisusta.

Ruotsilla on synkkä historia tuomita ja syyttää ihmisiä, vaikka hiv:n tarttumiselle ei ole ollut mitään riskiä, nyt siihen vihdoinkin saatiin muutos, hän sanoi.

Suomen lain mukaan hiv-positiivisen tulee kertoa tartunnastaan kumppanilleen ennen seksiä, jotta tämä voi itse tehdä tietoisen valinnan. Tällä hetkellä Suomessa hivin tahallinen tartuttaminen toiseen henkilöön tai tartuttamisen yritys on teko, josta voidaan tuomita rangaistus, todetaan HIV-pointin oppaassa hiv-positiivisille.