Rakastettu ja suuren suosion tavoittanut Call Me By Your Name -elokuva toi sen käsikirjoittajalle James Ivorylle Oscarin ja useimmat muut merkittävät palkinnot. Haastattelussa The Guardianille Ivory kertoo, että ei ole täysin tyytyväinen siihen millainen elokuvasta lopulta tuli.

Ivory, 89, on kaikkien aikojen vanhin Oscar-voittaja. Hän on itse elänyt homosuhteessa kumppaninsa Ismail Merchantin kanssa 60-luvun alusta aina Merchantin kuolemaan saakka 2005. Miehet pitivät suhteensa salassa perhesyistä koko sen ajan.

James Ivory Oscarvoiton jälkeen backstagella

Call Me By Your Name -elokuvassa Ivorya yhä häiritsee se, että siinä ei näytetty alastomia miehiä. Hänen tekemässään käsikirjoituksessa nimenomaisesti kuvataan, että pääosan esittäjät Elio ja Oliver näytetään alastomina, mutta näyttelijöiden sopimusten ehdot estivät sen.

– Kun Luca (ohjaaja) sanoo, että hän ei koskaan ajatellutkaan, että elokuvassa olisi alastomuutta se ei ole aivan totta, sanoo Ivory.

– Hän istui tässä samassa huoneessa, missä minä nyt ja kertoi miten hän toteuttaisi sen, joten kun hän nyt sanoo, että se oli tietoinen esteettinen ratkaisu jättää se pois – no se on ihan täyttää paskaa.

Kokeneella käsikirjoittajalla on vahva näkemys siitä, miksi miehiset sulot olisi tullut elokuvassa näyttää.

-Kun ihmiset kulkevat ympäriins ennen ja jälkeen rakastelun ja heillä on häveliäästi lakanat ympärillään, se on aina näyttänyt minusta teennäiseltä. En ole koskaan halunnut tehdä niin. Enkä tee niin kuten tiedät.

Ivoryn 1987 elokuva Maurice, joka perustuu EM Forsterin homorakkaustarinaan näyttää häpeilemättä kaksi miestä seksin pyörteissä, miten miehen nousevat sängystä ja katsoja näkee kaiken peittelemättä. Call Me By Your Namessa ohjaaja valitsi kuitenkin lopulta toisen tavan ja ohjasi kameran ulos ikkunasta kuvamaan puita.