Samaa sukupuolta olevien seksisuhteet ovat nyt Intiassa laillisia. Intian korkein oikeus päätti yksimielisesti kumota rikoslain pykälän 377 ja siten dekriminalisoida seksuaalisen kanssakäymisen samaa sukupuolta olevien henkilöiden välillä. Päätös on historiallinen, sillä kielto on ollut voimassa vuodesta 1860 alkaen.

Kyseinen lainkohta säädettiin brittien siirtomaavallan aikana ja se oli käytössä aina 2009 saakka, jolloin tuomioistuin Delhissä katsoi ratkaisussaan, että kyseinen pykälä on perusoikeuksien vastainen. 2013 laki otettiin jälleen käyttöön ja on siitä saakka ollut pitkän ja intensiivisen kiistelyn kohde Intian konservatiivien ja lbtq-aktivistien kesken. Homoseksuaalisista suhteista on voinut saada 10 vuoden vankeusrangaistuksen. Mutta nyt kaikki on siis toisin.

– Minkään suostumukseen perustuvan seksuaalisen kanssakäymisen kahden aikuisen ihmisen välillä, homojen, heterojen tai lesbojen, ei voida katsoa rikkovan perustuslakia, kommentoi asiaa Dipak Misra, Intian korkeimman oikeuden johtava tuomari, päätöstä, jostaa korkeimman oikeuden viisi tuomaria olivat yksimielisiä. Dipak toteso jopa, että pykälä 377 oli epälooginen, kertoo Times of India.

Päätöslauselmassaan korkein oikeus toteaa, että homoseksuaalisuus ei ole mielenterveyden ongelma, mistä oikeus mainitsee parlamentin ja lainsäätäjien olevan hyvin tietoisia ja että kyseinen pykälä 377 on ollut jäänne siirtomaa-ajalta, jota ei korjattu siinä yhteydessä kun Intiasta tuli itsenäinen.

Lhbtq-aktivistit ympäri maailman ovat tervehtineet ratkaisua suurella ilolla ja brittiläinen aktivisti Peter Tatchell huokaisi helpotuksesta:

– Tämä historiallinen päätös dekriminalisoi suunnilleen viidenneksen maapallon lhbtq+väestöstä. Tämä on kaikkein vaikuttavin lainmuutos historiassa. Toivon, että tämä tulee innoittamaan ja antamaan voimia niissä yli 70 valtiossa, missä yhä samaasukupuolta olevien suhteiden katsotaan olevan rikos.

– Mutta, Tatchell jatkoi, dekriminalisointi on hyvä alku. Edelleen on valtavan paljon tehtävää stigman poistamisessa ja lhbtq-ihmisiin kohdistuvien viharikosten kitkemisessä.

Belgian suurlähetystö New Delhissä nosti sateenkaarilipun salkoon ja joukko intialaisia poliitikkoja ylistää ratkaisua Times of Indiassa. Kongressipuolueen Randeep S. Surjewala kutsuu lakia vanhaksi kolonialismin jäännökseksi, joka ei enää sopinut moderniin aikaan.