Vasta tämän viikon tiistaina päättyivät spekulaatiot siitä, kuka juontaisi 2019 Oscarit. Tehtävään oli valittu koomikko Kevin Hart, 39, joka instagram-päivityksessään iloitsi valinnastaan ja kuvaili sitä elämänsä tilaisuudeksi. Hart olisi vasta neljäs musta Oscar-juontajana. Tehtävää pidetään yhtenä showmaailman arvostetuimpana ja vaikeimpana.

Hartin ilo loppui kuitenkin lyhyeen. Tänään tulivat uutiset, että Hart ei juonna Oscareita. Twitterissä Hart kertoi luopuvansa tehtävästä ja pyytävänsä lhbtq-yhteisöltä anteeksi aikaisempia loukkaavia sanojaan.

Vain hetkeä aiemmin Hart vielä kertoi Instagrammiin lähettämässään videossa, että elokuva-akatemian pyynnöstä huolimatta hän ei tule pyytämään anteeksi vaikka hänet uhataan muuten erottaa tehtävästä, kirjoittaa The Guardian. Näin Hart perusteli kantaansa:

– En aio pyytää anteeksi. Syy on se, että olen käsitellyt asiaa jo aikaisemminkin, tämä ei ole ensimmäinen kerta kun tämä tulee esille … En aio jatkaa menneisyyden vatvomista, kun olen siirtynyt eteenpäin ja olen nyt täysin erilaisessa kohtaa elämässäni.

Mitä ne Hartin aikaisemmat homofobiset puheet sitten olivat? Hän oli muun muassa stand upissaan vitsaillut lyöneensä omaa poikaansa, kun oli tulkinnut tämän käyttäytyvän kuin homoseksuaali. Hart on myös aiemmin kertonut hylänneensä elokuvaroolin 2008 elokuvassa Tropic Thunder, koska hänelle tarjottu hahmo oli homo.