Forbesin jutun oli kirjoittanut Christian Guiltenane. Jutussa kerrataan suomalaisen laulajasensaation uran tähtihetkiä ja kerrotaan hänen menestyksestään. Kaikki ei kuitenkaan ollut aivan kohdallaan ja moni merkittävä suomalaismedia tarttui jutun väitteisiin. Huomioita tekivät Yle, Iltalehti ja Ilta-Sanomat.

Saaralla valtava vaikutus turismin tuloihin Suomessa

Forbesin jutussa kerrottiin, että Saara on edistänyt Suomen taloutta luomalla lisääntyneen turismin avulla 150 miljoonan euron voitot. Edelleen jutussa kerrotaan, että suomalaiset mediat ovat kirjottaneet vuoden aikana Saarasta yli 11 000 juttua. Jutussa mainitaan myös Saaran ”arvoksi” (net worth) reilut 11 miljoonaa euroa. Jutun kirjoittaja on Saaran fainkirjan kirjoittaja ja tekee työtä Saaran näkyvyyden eteen.

Forbesin jutussa siteerataan Saaraa, joka lausuu Suomen turismin edistämisestä näin:

– Normaalisti Suomesta ei juuri puhuta, mutta koska X Factor näytettiin 164 maassa, yhä useammat ihmiset kuulivat siitä ja sillä oli valtava vaikutus turismin tuloihin.

Markkinointi ja mainonta -lehti otti yhteyttä Forbesiin ja kysyi jutun sisältämistä virheistä. Sen seurauksena juttu poistettiin ja yhteistyö sen kirjoittajan kanssa päätettiin. Juttu on kuitenkin edelleen luettavissa täällä.

Jutussa on käytetty luovasti mediassa aikaisemmin esitettyjä väitteitä. Joulukuussa 2016 X Factor -kohun ollessa kuumimmillaan arvioitiin, että Saara oli saanut kolmen kuukauden aikana medianäkyvyyttä 150 miljoonan euron edestä.

Saara vastaa

Saara kommentoi itse Forbesin jutusta Suomessa noussutta kohua Facebook-julkaisussaan. Saara kirjoittaa olevansa pahoillaan ulkomaisen ja kotimaisen median kulttuurieroista ja siitä, että häneltä itseltään ei ole kysytty asiasta. Saara kommentoi muun muassa näin:

”On myös ehkä vaikea käsittää, miten hankalaa ja kovan työn takana on saada juttu esim Forbesiin. Minä ja mun tiimi oltiin tosi innoissaan, että he edes suostu kirjoittamaan suomalaisesta laulajasta, ja ajateltiin että tämä on Suomelle hieno juttu.

Itse en ehtinyt juttua lukea luistelun lomassa, mutta mun tiimi lähetti Forbesille ja toimittajalle korjauspyyntöjä luettuaan artikkelin.”

”Mä oon tosi surullinen tästä, sillä hän halusi vaan kirjoittaa tarinan suomalaisesta tytöstä ja juhlistaa hänen uraansa.

Oon surullinen ja hämmentynyt siitä, miten suomalainen tukee toista. Sanaton.
Haluaako kukaan kansainvälinen toimittaja kohta tehdä musta juttuja, jos pitää pelätä valitusviestejä Suomesta? Pitääkö mun painottaa tulevaisuudessa, että älä sitten varmasti kirjoita mitään liian positiivista tai käytä liioittelevia sanoja, koska muuten me joudutaan molemmat ongelmiin..?”

Asiantuntija pitää väitettä tuloista mahdollisena

Visit Finlandin johtaja Paavo Virkkunen kommentoi väitettä Saaran vaikutuksesta Suomen turismille Helsingin Sanomien Nytissä. Hänelläkään ei ollut tiedossa laskelmaa, johon väite 150 miljoonan voitosta Suomen turismille perustuisi. Virkkunen toteaa Saaran kuitenkin tehneen hyvää markkinointityötä Suomella ja pitää mahdollisena sitä, että se on näkynyt myös kaupallisesti.

Saara kamppailee Britannian Dancing on Ice -kisan finaalissa Sunnuntaina. Onnea ja menestystä Saaralle siihen!

Arvostettu Forbes kirjoitti musta jutun ja Suomi suuttui. Itse en ehtinyt juttua ikinä lukemaan luistelun lomassa, mutta…

Publicerat av Saara Aalto Torsdag 7 mars 2019