QX:n saamien tietojen mukaan joukko Querellessa esiintyneitä artisteja ja muita osallisia odottaa yhä saataviaan. QX:lle on kerrottu festivaalia lähellä olevilta tahoilta, että esiintyjiä ja tekniikkaa tilattiin kaikkiaan puolella miljoonalla eurolla ilman kunnollista suunnitelmaa maksaa niistä. Oli esiintyjiä Yhdysvalloista asti ja ympäri Eurooppaa kahdella lavalla kahtena päivänä iltapäivästä yöhön. Lisäksi oli DJ-puoli, jossa esiintyi eri DJ kutakuinkin tunnin välein koko ajan. Ohjelma oli siis hyvin kunnianhimoinen ja runsas, mutta talouden raamit pettivät rymisten.

Laskunsa perään kysyneet artistit ovat saaneet festivaalin organisaatiolta viestin, missä kerrotaan, että tapahtuma oli tappiollinen, mutta tavoitteena on saada palkkiot maksettua.

Toisessa minulle näytetyssä viestissä kerrotaan kuitenkin, että ”organisaatio on kontaktoinut ne artistit, jotka eivät vielä ole saaneet palkkioitaan”, eli osalle artisteista on tämän organisaation itsensä kertoman tiedon mukaan maksettu.

Querellen takana on sitä varten perustettu osakeyhtiö Equal Events Oy. Querellen taustavaikuttaja on Jaakko Parkkari, joka aikoinaan järjesti Koneisto-festivaalia Turussa. Sielläkin oli maksuvaikeuksia.

Palkkioitaan yhä odottaville artisteille on festivaaliorganisaatio lähettänyt viestin, joka on osoitettu yhteistyökumppaneille. Maksujaan odottavatkin siten ilmeisesti muutkin kuin artistit. QX:lle näytetyssä viestissä yhteistyökumppaneilta pyydetään malttia, sillä meneillään ovat neuvottelut rahoituksesta, jolla kulut olisi tarkoitus kattaa. Yhteistyökumppaneita pyydetään odottamaan rahoituksen varmistumista. Todennäköisesti vetoomuksella halutaan välttää protestilistalle ja konkurssimenettelyyn ajautuminen. Tämä on ymmärrettävää, kun tarkoituksena on turvata festivaalin jatkuminen.

Festivaaliorganisaation mukaan väite puolen miljoonan kuluista ei pidä paikkaansa.

Saavatko esiintyjät palkkionsa?

Querelle-festivaalilla teki ensimmäisen suuren keikkansa Suomen nuorin drag-artisti Luka Tienhaara. Vasta 16-vuotias lahjakas ja innokas Luka nähtiin monissa medioissa haastattelussa vain vähän ennen festivaalia. QX oli yksi Lukaa tuolloin haastatelleista medioista. Luka kertoi innoissaan suunnitelleensa ensimmäisen ison shownsa ja miten hänen tiiminsä on tehnyt sen eteen paljon töitä. Oli tanssijat ja kaikkea. Luka odottaa yhä saataviaan Querellelta monen muun artistin kanssa.

Querellessa esiintyi myös Suomen drag-kaartin ahkerin keikkailija Marko Vainio. Marko kertoo QX:lle, että ei edes odottanut saavansa palkkiotaan, mutta on silti pettynyt. Querelle sai ylistäviä arvioita ohjelmastaan ja ylöspanostaan valtamedioissa kuten Yle.fi:ssä ja Helsingin Sanomissa. Isoja tuotantoja itsekin tehnyt Vainio jäi kuitenkin kylmäksi. Hän ei oikeastaan uskonut festivaalin toteutuvan lainkaan.

– Ihmettelin alusta asti ettei festarilla ollut esimerkiksi tuottajaa tai markkinointipäällikköä, vaan järjestäjät kahdestaan hoitivat kaiken.

– Lisäksi ihmettelin suuresti tuntemattomien esiintyjien huikeaa määrää ja ihmettelen vieläkin ettei festarilla ollut ketään isompaa nimeä vetonaulana.

– Pöyristelin myös suuresti 8000 hengen kävijätavoitetta. Kyseessä oli kuitenkin heidän ensimmäinen vähemmistöille suunnattu tapahtumansa,  joka kohtasi vastoinkäymisiä jo ensimmäisellä yrityskerralla viime kesänä.

Vainio kertoo, että esiintyjälle tapahtuma oli huonosti organisoitu, sound checkin puuttumiset aiheuttivat jatkuvia esiintymisten viivästymisiä tapahtuman aikana. Hän epäilee ettei organisaatiossa ollut artistivastaavaa eikä tekniikasta vastaavaa henkilökuntaa tai he eivät olleeet tehtäviensä tasalla.

Festivaaliorganisaatio myöntää ongelmat aikatauluissa, mutta ei pidä seikkaa merkittävänä katsojien kannalta.

– Aikatauluissa oli tosiaan ongelmia, etenkin päälavalla. Etenkin lauantain ohjelma viivästyi, kun Chicks on Speedin backlinessa oli ongelmia, se viivästytti päälavan melkein tunnilla. Kaikki artistit kuitenkin ehtivät esiintyä, emmekä koe, että nämä ongelmat olisivat vaikuttaneet tunnelmaan liikaa. Aina sattuu ja tapahtuu, kun jotain järjestetään ensimmäistä kertaa. Kaikki tekniset pulmat saatiin kuitenkin selätettyä ja se on pääasia.

Onko kyseessä petos?

Yhtenä maksuaan yhä odottavana esiintyjänä Vainio hämmästelee eniten suurta ilmaislippujen määrää.

– Voin sanoa karkeasti, että kuudella kymmenestä siellä tapaamistani ihmisistä oli kutsulippu ja mikä oudointa, ranteessa 25€ ostokrediittiä. Siinä kohtaa mietin, että millä matematiikalla nämä laskut meinataan maksaa vai pidetäänkö täällä nyt vaan 100 artistin kustannuksella kivat bileet.

Yksi QX:lle puhuneista pohtiikin, onko kyseessä petos. Järjestäjien oli pakko nähdä ennen tapahtumaa, että laskuja ei pystytä maksamaan, mutta ostokrediittejä ladatiin siitä huolimatta.

Syitä Querellen tappiohin on useita. Tätä kirjoitettaessa Querellen taustayhtiö ei kuitenkaan vielä ole protestilistalta maksamattomien saatavien vuoksi.

Querellea sabotitiin järjestelmällisesti

Tapahtumaorganisaatio on nyt valmis kertomaan miten kovassa ristitulessa kunnianhimoista tapahtumaa tehtiin. Ennen tapahtumaa he eivät halunneet kommentoida julkisesti, miten rankasti tapahtumaa vastaan hyökättiin sosiaalisessa mediassa masinoidulla kampanjalla. Olisi mielenkiintoista saada tuomioistuimen ratkaisu asiaan, niin järjestelmällistä ja kattavaa boikottikampanja on QX:lle kerrotun ja jo vain sosiaalisessa mediassa nähdynkin perusteella ollut.

Nopea kertaus. Querelle piti alunperin järjestää viime elokuussa. Tapahtumaa jouduttiin kuitenkin siirtämään, koska tilojen siirto uudelle omistajalle venyi, eikä entistä VR:n varikkoa saatu festivaalikuntoon ajallaan. Ennen sitä oli sosiaalinen media kuitenkin jo liekeissä. Alkusysäyksen sille oli antanut festivaalin primus motorin Jaakko Parkkarin harkitsematon twiitti, jota somekansa ei koskaan antanut anteeksi.

Sosiaalisessa mediassa synnytettiin boikottiliike Querelle vastaan. Sen selvänä tarkoituksena oli kaataa festivaali. Aseina käytettiin etenkin transfobiaa, josta festivaalia syyteetiin. Polttoaineena oli myös kohderyhmälle liian kalliina koettu lippujen hinta ja liiallinen kaupallisuus – ja se, että keulahahmo oli valkoinen heteromies.

Somekohun syttyessä merkittävä yhteistyökumppani Helsingin Juhlaviikot veti hyvin pian pois tukensa. Reagointi oli ylimoitettu. Tämän menetyksen seurauksia voi nyt vain arvella, mutta vähäiset ne eivät olleet. Juhlaviikot saavat ihmiset liikkeelle. Järjestelmällinen sabotointi jatkui aina festivaalin alkuun saakka.

– Tosiaan Querelle on ollut varsin haasteellinen projekti alusta lähtien, kerrotaan Qurellen tiimistä QX:lle.

– Maaliskuun 2018 itseaiheutettu Twitter-kohu ei ollut paras mahdollinen alku tälle projektille. Myöskään Querellen kaupallisuuteen, sekä oikeuteen käyttää queer-sanaa liittyvä kritiikki ja boikottikampanja eivät edesauttaneet tapahtuman onnistumista.

– Festivaali joutui myös kummalliseen ja hyvin hankalaan tilanteeseen boikottikampanjaan liittyen; artisteja lähestyttiin väittäen Querellea virheellisesti transfobiseksi tapahtumaksi, ja vaadittiin esiintymisten peruutuksia. Tämä oli hyvin kuormittavaa, ja työllisti työryhmää merkittävästi. Laajamittaisten selontekojen jälkeen ne artistit jotka olivat peruneet esiintymisensä tapahtumassa päätyivät kaikki esiintymään Querellessa.

– Festivaalin siirtyminen elokuulta 2018 kevääseen 2019  loi uusia haasteita ja rasitti myös melkoisesti budjettia, sillä tapahtuman siirtäminen toi luonnollisesti merkittäviä lisäkuluja.

Tähtiesiintyjä jää kalkkiviivoilla pois

Yksi ennakoimaton ja suurehko lisäkulu oli tähtiesiintyjän peruuntuminen. Mediasensaatio Chelsea Manning olisi lopulta tullut boikottiliikkeen vetoomuksista huolimatta, mutta hänet vangittiin vain vähän ennen tapahtumaa hänen kieltäytyessään todistamasta oikeudessa Yhdysvalloissa.

– Chelsea Manningin yllättävä vangitseminen johti tilanteeseen, joka osaltaan vähensi lipunmyyntiä. Chelsea oli festivaalin ehdottomia kärkinimiä, ja varsinkin media oli hänestä erittäinkin kiinnostunut. Olimme maksaneet hänelle melko tuntuvan ennakon, jota emme ole saaneet takaisin. Manningin agentti vetoaa sopimuksessa olevaan ns. Force Majeure -pykälään. Mikäli haluaisimme tämän ennakon takaisin, tarkoittaisi se oikeustoimiin ryhtymistä New Yorkissa, eikä yrityksellä ole siihen edellytyksiä.

Tappiolle meni

Querelle tavoitteli kaikkiaan 12 000 kävijää kahdelle päivälle.

– Koemme, että riski oli hallittu. Break even -tuloksemme oli noin reilussa 3000 myydyssä lipussa. Olimme luottavaisia, että olisimme tuohon tavoitteeseen päässeet.

Festivaaliorganisaatio kertoo ottaneensa yhteyttä kaikkiin, joiden laskua ei ole vielä pystytty maksamaan, tavoitteena on olla mahdollisimman läpinäkyvä. Rahoitusneuvottelut ovat vielä käynnissä ja tavoitteena on turvata tapahtuma jatkuminen ensi vuonna. Kiinnostusta 2020 Querellea kohtaan on jo yrityksiltä tullut ja tänä vuonna pienesti tukea antanut Helsingin kaupunkikin haluaa tiivistää yhteistyötä Querellen kanssa. Organisaatio kiistää, että kukaan sen ydintyöryhmän jäsen olisi saanut palkkaa.

– Yksikään Querellen ydintyöryhmän jäsen ole nostanut missään vaiheessa palkkaa työstään. Alusta alkaen on ollut selvää, että kyseessä on monen vuoden projekti, jotta festivaalista saadaan kannattava ja toivottavasti joskus vielä tuottava.

– Ei ole kovinkaan ihmeellistä, että ensimmäisen vuoden tapahtuma tekee tappiota.

QX:lle Querellen työryhmän jäsenen kautta saadun tiedon mukaan perjantaina kävijöitä oli 1500, joista ainakin kolmasosa tuli ilmaislipuilla ja lauantai oli kutakuinkin samankaltainen. Tämän lisäksi ainakin esiintyjille ja järjestäjille, joita oli valtava määrä, oli ladattu rahaa rannekkeisiin käytettävksi virvokkeisiin ja ruokaan festivaalialueella. Näiden lukujen valossa arvioituna Querellen tappiot ovat massiiviset, mahdollisesti 100.000-200.000 euroa.

Querelle 2020: Toivo elää

Kaikesta huolimatta Querellen tiimi toivoo tapahtumalle jatkoa. Ensimmäisen vuoden opit haluttaisiin hyödyntää ja kehuttua tapahtumaa jatkaa.

– Kotimainen media heräsi festivaaliin isommin vasta tapahtumaviikolla. Olemme saaneet paljon palautetta ihmisiltä, jotka olisivat halunneet osallistua tapahtumaan, mutteivat olleet siitä tietoisia, kerrotaan Querellesta.

– Etenkin ulkolaiset artistit olivat vaikuttuneita Querellestä, ja näkivät siinä paljon potentiaalia tuleville vuosille. Heidän mukaansa Querellellä olisi mahdollista nousta alansa kärkitapahtumaksi koko Euroopassa.

– Olemme saaneet paljon palautetta, että Berliinissä, Lontoossa tai vaikkapa Tukholmassa samainen Querelle olisi myynyt loppuun varmasti. Ehkä Suomi ei sittenkään ollut vielä valmis tämän kokoluokan queer-tapahtumalle.

Querellen isä halutaan sivuun

Querelle-festivaali sai innoituksensa festivaalin promoottorin Jaakko Parkkarin edesmenneen isän päiväkirjoista, joista ilmeni että isä oli biseksuaali. QX:n saamien tietojen mukaan monen yhteistyökumppanin ehto on että Jaakko Parkkari avopuolisoineen siirtyisi hiljaisiksi yhtiökumppaneiksi ja eivät omalla panoksellaan vaikuttaisi vuoden 2020 festivaaliin millään tavalla.

Seksuaalivähemmmistöjen tapahtumat eivät ole aiemminkaan myyneet hyvin Helsingissä

Sosiaalisen median boikottikampanja ja maksavan yleisön puute osoittaa vahvasti myös sen, miten vaikeaa Helsingissä on järjestää seksuaalivähemmistöille kunnianhimoisia tapahtumia.

QX Gay Gaala lopetettiin Suomessa yhteistyökumppanien ja yleisön puuttumisen vuoksi viiden vuoden jälkeen. Pari kesää sitten Kaapelilla järjestyt Helsinki Priden ja Eurogamesien yhteiset päätösjuhlat toivat tapahtumasta vastanneelle dtm:lle massiiviset tappiot. 2012 olin mukana tuottamassa klubi-iltaa prideviikon lauantaina, missä oli tähti-laulaja ja -DJ ulkomailta ym., tappiolle meni sekin. Nämä olivat kaikki ohjelmaltaan ja sisällöltään täysin mainstream-tapahtumia.

Querelle ei ollut mainstreamia. Sitä vasten huono lipunmyynti ei ole yllätys. Ohjelmassa ei ollut juuri mitään maksukykyistä 30-40 -vuotiaiden kaupunkilaisten ryhmään isosti vetoavaa. Tätä vasten 12000 kävijän tavoite on alusta alkaen ollut vähintäänkin kunnianhimoinen. Nyt se osoittautui epärealistiseksi. Olisiko tilanne ollut merkittävästi parempi, jos Querelle olisi ollut alkuperäisenä ajankohtana Helsingin juhlaviikkojen aikaan elokuussa 2018. Hyvin todennäköisesti. Ohjelma oli juuri sellainen, että se olisi kiinnostanut kultuurista kiinnostuneita kaupunkilaisia, siis muitakin kuin seksuaalivähemmistöjä.

Toivottavasti Querellen ongelmat saadan selvitettyä ja tapahtuma jatkuu. Toivottavasti myös yhteistyö Helsingin Juhlaviikkojen kanssa löytyy uudelleen. Homoista ei riitä joukkoa Querellea kantamaan, jos tässä ohjelmalinjassa pysytään.