Tom of Finland säätiö on ilmoittanut, että se sai eilen aamulla ilmoituksen Instagrammilta, missä ilmoitetaan tilin lopullisesta sulkemisesta. Syy: yhteisön sääntöjen rikkominen varoituksista huolimatta. Asiasta kirjoittaa The Advocate, joka on nähnyt ja julkaissut ilmoituksen.

ToF-säätiön tiliä ei torstaina löytynyt Instagrammista.

ToF-säätiö viettää parhaillaan 24. kertaa järjestettäviä taide- ja kulttuurijhuliaan, joka järjestetään Touko Laaksosen yksityiskodissa. Festivaalin teemana on tänä vuonna: Sensuuri.

Säätiön varapuheenjohtaja S. R. Sharp kertoi Advocatelle, että säätiö selvittää asiaa Instagrammin kanssa, mutta, että he eivät ole vielä saaneet selitystä tapahtueelle.

Ikonisen ja merkittävän homokulttuurin edustajan tilin katoaminen sellaisesta maailmanlaajuisesti merkittävästä sosiaalisen median alustalta kuin Instagram on, oli pysähdyttävä ja pelottava hetki. Eikä suotta. Instagram on kohdentanut ajojahdin omaista kontrollia homoseksuaalia rakkautta näyttäviin kuviin, poistanut niitä ja sulkenut taiteilijoiden sivuja. QX kirjoitti ongelmasta vasta aiemmin tällä viikolla. Heteroseksuaaliselle kuvastolle on vapaammat säännöt.

Tom of Finland -säätiö suojelee, säilyttää ja edistää eroottista taidetta, kuten se on tehnyt jo 25 vuotta. Tänä päivänä se joutuu taistelemaan sosiaalisen median jättiä vastaan. Instagrammin omistaa Facebook Inc.

The Advocate ei ollut saanut asiaan selvennystä Instagrammilta tai Facebookilta. Toinen lhbtq-julkaisu Out sen sijaan on saanut yhtiöltä vahvistuksen, että he eivät ottaneet ToF:n tiliä alas.

Tom of Finland -säätiön Instagrammilta saama ilmoitus on ilmeisesti väärennös, sillä siinä on mm. kirjoitusvirheitä. Asialla lienee siis ollut hakkeri.

Alastomuus ja kaksi miestä ovat Instagrammin algoritmeille liikaa.

Vaikka Tom of Finlandin tiliä ei Instagrammista poistettu, monia muita on poistettu. Uhan alla on muun muassa berliiniläinen taiteilija Markus Tiarks on juuri saanut ukaasin.