Julie Berman, 51, löydettiin loukkaantuneena asuntolasta Torontosta. Poliisien mukaan Bermania oli lyöty päähän. Hän kuoli sairaalassa, kirjoittaa CNN.

Epäiltynä teosta on pidätetty Colin Harnack, 29, jota syytetään taposta.

Toronton Pride kunniotti Bermanin muistoa, kutsumalla häntä ”uutteraksi aktivistiksi”.

Berman kamppaili ahkerasti Torontossa kasvavaa väkivaltaa transihmisiä kohtaan. Kyseessä on transihmisen murha kaupungissa muutaman viime vuoden aikana. Naapurimaassa Yhdysvalloissa on pelkästään viime vuonna 2019 murhattu 29 transnaista.

– Tämä on todella sydäntäsärkevää … Hänelle tapahtui se, mistä hän yritti puhua, Bermanin ystävä kertoi Globe and Mailille.

Berman osallistui myös erilaisten tapahtumien järjestämiseen kaikkiaan 30 vuoden aikana Toronton lhbtq-hyväntekeväisyysprojektille paikallisia transihmisiä avustavalle projektille.