Tanska on päättänyt poistaa verenluovutuskiellon, joka on koskenut miehiä joilla on seksiä miesten kanssa. Mutta edelleenkään homoseksuaalit miehet eivät ole samalla viivalla heteroseksuaalien ja lesbojen kanssa. Vaikka verenluovutus maaliskuun alusta alkaen onkin mahdollista myös homo- ja biseksuaaleille miehille, se on mahdollista vain, jos verenluvuttajalla ei ole ollut seksiä miehen kanssa edeltävien neljän kuukauden aikana. Samaa vaatimusta ei sovelleta heteroihin eikä lesboihin.

Jo 2018 silloinen vasemmistolainen terveysministeri Ellen Trane Nørby vaati, että sääntöjä tulisi muuttaa siten, että verenluovutus olisi mahdollista myös miehille, joilla on seksiä miesten kanssa. Nyt jo vuodesta 1988 voimassa olleet säännökset muuttuvat nykyisen terveysministerin Magnus Heunicken vieminä.

Terveysministeri kertoi Tanskan radiolle, että Tanska on nyt kehityksen kärjessä mitä tulee miesten kanssa seksiä harrastavien miesten verenluovutukseen. LGBT Danmark tukee ratkaisua, mutta muistuttaa, että vaadittu neljän kuukauden karanteeni merkitsee käytännössä sitä, että useimmat miesten kanssa seksiä harrastavat miehet eivät voi luovuttaa verta.

AIDS-säätiö kommentoi Tanskan radiolle, että lakia oli jo aikakin nykyaikaistaa. Säätiön johtaja Andreas Gylling Æbelø totesi, että  ”laki piti vuosikausia yllä mennyttä todellisuutta”.

Suomessa Fimean selvityksessä asiantuntijalausunot puolsivat varoajan lyhentämistä neljään kuukauteen myös homo- ja bi-miehillä ja Fimean määräystä veripalvelusta ollaan muuttamassa, uusi määräys on tarkoitus antaa kesäkuun 2020 loppuun mennessä, kirjoittaa Mediuutiset. (Toim. huom.)