Lappeenrannan Pride ilmoitti Facebookissa, että se ei pysty tänä kesänä järjestämään Pride-kulkuetta. Syynä ovat pakollisten turvallisuuskulujen korkea hinta. Turvallisuuskulut kaksinkertaistuivat viime kesästä.

Lappeenrannassa järjestetään kuitenkin Pride-viikolla muuta ohjelmaa. Vain näkyvin osuus kulkuea ja siihen liittyvä piknik-tapahtuma jäävät pois. Viime kesän ensimmäisenssä Pride-kulkueessa Lappeenrannassa marssi 1200 osallistujaa.

Lappeenrannan Pride korostaa, Pride-viikko tapahtuu. Ja joku muu toimija voi toteuttaa kulkueen ja piknikin.

– Päätös kulkueen perumisesta oli meille hyvin raskas. Myö järjestäjänä halutaan varmistaa osallistujien turvallisuus. Viime vuonna turvallisuustoimet olivat tarpeelliset, ja siksi halusimme järjestää samoin myös tänä vuonna. Poliisin vaatimuksista emme jousta, ilmotti Lappeenrannan Pride Facebookissa tänään.

Vuodenvaihteessa tuli myös uutisia, että Arctic Pride 2020 Rovanimellä on peruttu. Syynä oli, että tekijöitä tapahtumalle ei löytynyt riittävästi.