Pontus Skattberg oli kauan odottamallaan matkalla Aasiassa päämäränään Australia, missä hänen oli tarkoitus tehdä töitä ja matkustella. Hän alkoi oireilla tullessaan Australiaan. Hänet testattiin, mutta hän ei saanut tuloksia. Hänen poiketessaan Balilla hänen olonsa huononi. Lääkärikäynnin jälkeen hänellä todettiin koronavirus, tai COVID-19, kuten sitä virallisesti kutsutaan. Nyt Pontus odottaa parantumista hotellihuoneessaan Balilla.

Miten tauti alkoi?

– Aloin saada oireita saavuttuani Thaimaasta Australiaan. Pian oireet pahenivat, tuli yskää, kipua keuhkoissa ja nenä alkoi vuotaa. Silloin päätin hakeutua lääkäriin. Tein niin, koska välitän kohtaamistani ihmisistä ja myös koska halusin varmistaa, onko minulla se.

Mikä on vointisi tällä hetkellä?

– Nyt olen hieman shokissa, enkä ole ihan täysin sisäistänyt, että olen saanut tartunnan. Mutta fyysisesti vointini on tällä hetkellä kuitenkin ihan ok. Lääkäri määräsi lääkityksen keuhkotulehdukseen, joka tuli koronaviruksen myötä. Ei ole ihan tavallista saada koronavirusta ja on vielä epätavallisempaa saada se yksin toisella puolella maapalloa. Mutta vanhempani ja läheiseni ovat tukeneet minua hyvin.

Mitä tapahtuu seuraavaksi?

– Olen nyt omatoimisessa karanteenissa hotellihuoneessanin  seitsemän päivää. Minua ei otettu sisään sairaalaan, koska en ollut tarpeeksi sairas enkä kuulu riskiryhmään.

Olet matkalla Australiaan, missä sinun piti tehdä töitä ja matkustella, eikö niin? Miten sen käy?

– Yes, pitää paikkansa. Kunhan lääkäri antaa luvan keskeytän matkani ja palaan kotiin Ruotsiin. Perheeni ja kaverini ovat surullisia, mutta onneksi en tosiaan kuulu mihinkään riskiryhmään. Mutta onhan tämä ollut vähintäänkin jännittävä kokemus saada tartunta.