Pahasti palaneesta autosta löydettiin Layla Pelaez Sánchezin, 21, ja Serena Angelique Velázquez Ramosin, 32, ruumiit. Tunnistuksen tekivät paikalliset aktivistit. Poliisi tekee vielä DNA-testit, jotta henkilöllisyydet voidaan virallisesti vahvistaa, kirjoittaa LGBTQ Nation.

Tyrmistyneet aktivistit kertovat, että kyseessä on saarella pitkään jatkunut väkivalta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan. Aktivisti Pedro Julio Serrano kertoo The New York Timesille, että edeltävien kahden kuukauden aikana on tapettu neljä transsukupuolista. Ja viimeisten 15 kuukauden aikana lhbtq-ihmisiä tapettujen lhbtq-ihmisten määrä on kahdeksan.

– Emme ole nähneet tällaista väkivallan määrää pitkään aikaan – sanoisin että emme 10 vuoteen, Serrano sanoi.

Transnaiset asuivat New Yorkissa ja olivat vain käymässä

Palaneesta autosta löytyneet Peláez ja Velázquez olivat molemmat vain vierailemassa Puerto Ricossa. He asuivat kumpikin New Yorkissa minne heidän oli määrä palata myöhemmin tässä kuussa.

Poliisi on vahvistanyt, että kyseessä on tappo. Tarkempi kuolinsyyn selvittäminen on vielä kesken. Ruumiit löydettiin keskiviikkona sen jälkeen kun hätänumeroon tuli keskiiviikkoaamuna kello viisi ilmoitus palaneesta autosta.

Poliisi tavoittelee kahta miestä, jotka olivat juhlimassa naisten kanssa toisen heistä luona tiistai-iltana. Miesten kuvia näkyy naisista toisen sosiaalisen median tileillä.

Poliisi ei vielä suostu puhumaan viharikoksesta, totesi poliisikapteeni Teddy Morales. Hänen mukaansa on ensin selvitettävä kuka naiset tapppoi ja miksi ja mikä oli motiivi.

Viime vuoden aikana maailmassa tapettiin 331 transihmistä.