Kantelija pyysi oikeusasiamiestä tutkimaan puolustusvoimien koultus- ja ohjemateriaalin liittyen asevelvollisten kuntotarkastuksiin.

Kyseessä oli Sotilaslääketieteen keskuksen koulutusmateriaali Sairaanhoitaja kutsuntalääkärin työparina (2019), jonka kohdassa ”Muutamia ohjeita” on dia otsikolla ”Homoseksuaalit” ja siinä maininta ”ei ole sairaus. Ei ole yleensä este vm-palvelukselle. Kannattaa kuitenkin kertoa palveluolosuhteista, ryhmämajoitus ym. Jos epäilee omaa selviytymistään, on syytä pohtia C-luokkaa.”

Sotilaslääketieteen keskuksen oikeusasiamiehelle antaman selvityksen mukaan kyseessä on Kenttälääkinnän palveluyksikön laatima koulutusmateriaali, joka on esitetty ennakkoterveystarkastuksia suorittavien terveydenhuollon ammattihenkilöiden koulutustilaisuudessa vuonna 2019. Selvityksen mukaan seksuaalivähemmistöjä koskeva syrjiväksi tulkittava teksti on poistettu omatoimisesti jo tammikuussa 2020.

Oikeusasiamies pitää tapahtunutta vakavana ja moitittavana

Voimassa olevassa lainsäädännössä ei ole asetettu estettä varusmiespalvelun suorittamiseen seksuaalisen suuntautumisen perusteella.

Oikeusasiamies toteaa, että puolustusvoimien toiminta yleisesti perustuu pitkälti esimies- ja käskynalaisuussuhteeseen, minkä vuoksi oikeusasiamies pitää mahdollisena, että koulutukseen osallistuneille terveydenhuollon ammattihenkilöille on saattanut välittyä sellainen kuva, että seksuaalinen suuntautuminen olisi este varusmiespalvelun suorittamiselle.

Oikeusasiamies pitää kantelun kohteena ollutta diaa yhdenvertaisuutta loukkaavana ja syrjivänä ja tapahtunutta menettelyä vakavana ja moitittavana, vaikkakin dia on sittemmin oma-aloitteisesti poistettu.

Aiheesta uutisoi mm. Yle.