Epäilyt lhbtq-maahanmuuttajien seksuaalisesta hyväksikäytöstä tulivat julki tammikuussa suuren ruotsalaisen päivälehden Svenska Dagbladetin jutusta. RFSL:n turvapaikanhakijoiden neuvontaa tekevä 56-vuotias mies oli käyttänyt uhreja hyväkseen työpaikallaan RFSL:n tiloissa. Esitutkinta valmistui maaliskuun 10. päivä jolloin mies asetettiin syytteeseen. Mies on ollut vangittuna joulukuusta alkaen.

Uhreja on neljä ja heidän ikänsä rikosten aikaan on ollut 26 ja 28 ikävuotta. He ovat turvapaikanhakijoita, jotka olivat kääntyneet miehen puoleen saadakseen RFLS:n tarjoamaa apua turvapaikkaprosseihinsa liittyen.

Mies kiisti mitään rikoksia tapahtuneen koko käsittelyn ajan ja väitti että kaikki tapahtui yhteisymmärryksessä.

Yksi kantajista, joka konsultoi miestä apua saadakseen 2017, kertoo, että mies ei ensin pystynyt auttamaan, mutta että apua saisi seksuaalisia palveluksia vastaan, minkä mies ilmaisi eleillä ja liikkeillä, koska kantajilla oli vaikeuksia kielen kanssa.

Poliisitutkinnassa tuli ilmi, että monilla turvapaikanhakijoilla oli tieto siitä, että mieheltä saisi apua seksuaalisia palveluksia vastaan.

Nyt mies on tuomittu. Hän sai tuomiot viidestä raiskauksesta ja kahdesta seksuaalisesta häirinnästä, mistä tulee kaikkiaan neljä vuotta ja kuusi kuukautta vankeutta. Miehen pitää myös maksaa vahingonkorvauksia kaikille asianomistajille.

Kaksi uhreistaa oli myös ollut yhteydessä keskenään, koska molemmat tarvitsivat apua turvapaikka-asiassaan. Eräänä kertana molemmat sattuivat samaan aikaan miehen toimistolle, missä keskusteltiin siitä, mitä heidän pitäisi tehdä apua saadakseen:

”Miksi sanot hänelle ei?”

”Sinä, jos hän haluaa, että nait häntä tai hän haluaa naida sinua tai sinä haluat … jos hän haluaa teidän molempien naivan, suostu siiheen, tai muuten et nimittäin saa apua. Viimeksi en suostunut hänen pyyntöönsä ja en saanut apua”.

RFSL on helpottunut tuomion jälkeen

RFSL on tiedottanut olevansa helpottunut miehen saamasta tuomiosta. Järjestön tuore puheenjohtaja, puheenjohtajan vaihdos tuli juuri tämän skandaalin takia, Lovise Brade, toteaa, että nyt huolehdittava prosessit kuntoon ja palautettava luottamus.

– Meillä on edessämme tärkeä työ luottamuksen palauttamisessa ja toimintamme ja valvontamme kehittämisessä.

Uhrien edustaja: ”Tuomion olisi pitänyt olla kovempi”

QX tavoitti Dana Bazgirin, joka toimi oikeudenkäynnin aikana kahden uhreista edustajana. Hän toteaa uhrien olevan helpottuneita tuomion julkistamisen jälkeen.

– Kantajat on katsottu luotettaviksi, heidän kertomansa on uskottu ja sille on annettu suuri merkitys todisteena tekijää vastaan ja muu todistusaineisto on tukenut sitä. Koko prosessi on ollut kantajille äärimmäisen stressaava ja he ovatkin helpottuneita, että heidät on huomioitu. Olemme yleisellä tasolla tyytyväisiä siihen, että tuomio tuli, mutta se olisi voinut olla kovempikin.

– Yhdestä raiskauksesta ei tullut tullut tuomiota, vaikka mielestämme näyttö siitäkin oli vakuuttava.

Alfred Jansson, QX