Vihreät nuoret toteavat tiedotteessaan, että vähemmistöjen oikeuksien edistäminen jäi kuntavaaleissa symboliseksi, pelkkä  Pride-liputus ei riitä, tarvitaan myös konkreettisia tekoja.

– Julkinen tila kuuluu kaikille. Kyse on ensisijaisesti jokaisen ihmisen turvallisuudesta. Sukupuolivähemmistöt kohtaavat pahimmillaan väkivaltaa ja häirintää käyttäessään vessoja, jotka muut käyttäjät mieltävät heille vääriksi esimerkiksi ulkonäön perusteella”, muistuttaa puheenjohtaja Peppi Seppälä.

Vihreiden nuorten puheenjohtajat Brigita Krasniqi ja Peppi Seppälä vaativatkin yhdessä, että etenkin kuntien omistamissa tiloissa kuten kirjastoissa tulee ottaa käyttöön sukupuolineutraalit vessat ja lisäksi kuntien tulee tehdä yhteistyötä muiden merkittäviä tiloja hallinnoivien toimijoiden kuten kauppakeskuksien kanssa ja kartoittaa kunnan sukupuolineutraalit vessat sekä tiedottaa niistä.