Nashville Predatorsiin viime vuonna värvätty kanadalainen ei ole vielä tehnyt debyyttiään, mutta on jo tehnyt jotain mitä kukaan sopimuksella oleva NHL-pelaaja ei ole aiemmin tehnyt – tullut kaapista. ”Viimeiset puolitoista vuotta ovat olleet hullua aikaa, mutta se on myös antanut minulle mahdollisuuden löytää todellinen minäni. En enää pelkää olla oma itseni. Tänään voin ylpeästi kertoa kaikille että olen gay”, Luke Prokop, 19,  kirjoitti Twitterissä.

Athletic sivustolla Prokop kertoo keskustelustaan managerinsa ja muun joukkueensa Nashville Predatorsin kanssa.

– Kun mietin miltä vapaus tuntuu, tätä lähempänä en ole sitä päässyt, Prokop kertoo.

– Laitoin musiikin niin kovalle kuin pystyin. Minulla oli aurinkolasit silmillä, aloin itkeä ilosta, en halunnut että kukaan näkee itken autoa ajaessani. Se oli uskomatonta.

Koko joukkue, managereita myöten antoivat Prokopille tukensa.

– En voi tarpeeksi kiittää heitä siitä.

NHL:ssä ei ole ketään muuta avoimesti homoa pelaajaa ja Prokop kertookin, että yksi kaapista tulon syistä oli auttaa muita, että myös he uskaltaisivat.

Kaapista tulon jälkeen moni asia on muututnut ja nuori pelaaja voi nyt paremmin koko ajan.

– Minun ei tarvitse enää salilla tai areenalla tai harjoitelessani mietti mitä kukin tietää tai ei tiedä. Tämä minä olen.