Kuluneet pari vuotta on kärvistelty pandemian kourissa. Ankea ajanjakso sulki myös molemmat gay-yökerhot: ensin DTM:n naapuriin tulleen hotellin takia ja sitten Herculeksen kiinteistön käyttötarkoituksen muuttuessa.

Huhuja liikkui jo keväällä, mutta nyt se on varmaa, Hercules avataan jälleen aivan Helsingin ytimessä. Kyseessä on 21 vuotta sitten avatun yökerhon kolmas sijainti.

Hercules Gay Nightclub:n avataan lokakuussa Makkaratalossa eli City Centerissä Helsingin Rautatieasemaa vastapäätä. Keskeisempää sijaintia ei Helsingissä ole.

”Kolmas tuleminen on samalla valtava ja uhkarohkea panostus seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen hyväksi näinä epävarmoina aikoina”, kerrotaan yökerhon tiedotteessa..

Eikä tässä vielä kaikki. Juoni tiivistyy.

Hercules III avataan entisiin Skohanin tiloihin, joihin muuttaa samalla myös Baarikärpänen, Herculeksen naapuri jo Pohjoiselta Rautatiekadulta, mistä molemmille tuli lähtö kiinteistön remontin vuoksi.

Tulevassa bilekompleksissa tullaan näkemään monenmoisia baarikärpäsiä, sillä ravintolat jakavat aulatilan, WC:t ja narikan. Ravintolakokonaisuudessa kerrotaan olevan kolme eri osiota; Hercules, BK:n Karaoke ja BK:n Klubiin.

Herculekseen tulee myös iso terassi makkaran syleilyyn. Näkymät ovat suoraan rautatieaseman pääsisäänkäynnille.

Herculeksen sijainti Makkaratalossa Rautatieasemaa vastapäätä.

Herculeksesta kerrotaan, että tähtäin avaamiselle on lokakuussa. Turvallisuuteen panostetaan, sillä pandemia ei ole vielä ohi. Tilaan tulee mm. Far-UVC 222 nm lamppuja, jotka tuhoavat viruksia.

Mutta millainen Hercules III sitten on, Erkki Koski?

– Tulee yksi tanssilattia, kaksi baaria, iso terassi ja hiljaisempi lounge.

Vuokrasopimus on vasta allekirjoitettu, eikä Koski ole vielä saanut avaimia, joten hän ei pysty kommentoimaan tulevaa valo- tai äänitekniikkaa. Yksi mahtava seikka uusilla tiloilla kuitenkin on etuna kun klubista puhutaan, lähistöllä ei ole asuntoja ja hotellikin on korttelin toisessa päässä, välissä yksi talo, joten on syytä odottaa, että yökerhon melusta ei ole ympäristölle ongelma.

QX:lle uusia tiloja kommentoinut Herculeksen ravintoloitsija ja toinen omistaja Erkki Koski on innoissaan uusista tiloista

– Valtava määrä ihmisiä kulkee ohitse päivittäin.

Koski arvelee, että Herculeksen tiloihin tulee tälläkin kertaa jonkilainen lava esityksiä varten. Hän kertoo myös, että nyt kauppakeskuksessa sijaitseva Hercules tullaan avamaan myös aiempaa aiemmin, jotta viihtelle voi vaihtaa jo töiden jälkeen.