Muotikuvaaja Bruce Weberin, 75, syytteet seksuaalisesta häirinnästä on soviteltu ja osapuolet ovat ilmoittaneet jatkavansa eteenpäin, kertoo Page Six. Sovittelusummasta ei ole tietoa.

Weber tunnetaan voimaakkaan eroottisista kuvistaan Calvin Kleinille ja Abercombie & Fitchille. Voidaan rehellisesti puhua rajojarikkovasta kuvataiteesta. Ne eivät kuitenkaan syntyneet puhtaasta visoista vaan vaadittiin ”Brucifiointia”. Oikeuden asiakirjojen mukaan joukko miesmalleja kertoi Weberin auttaneen ”hengitysharjoituksissa” kuvausten aikana, Weber kosketteli mallien genitaaleja ja laittoi heidät koskettelemaan toistensa genitaaleja – tai omaansa.

Weber kiisti kaikki esitetyt syytteet. Asiaa ei edennyt oikeuteen asti, koska asianosaiset pääsivät sopuun. Weber ei myöntänyt syyllisyyttään. New York Timesille puhunut malli Jason Boyce, jonka esittämät syytteet Weberiä vastaan soviteltiin 2017, kertoo että mallipiireissä kyllä tiedettiin Weberin tavoista, mutta kukaan ei kuulemma kuitenkaan kertonut varsinaisesta ahdistelusta omalla kohdallaan. Tässä viimeisimmässä kuitenkin mallit Josh Ardolf, Anthony Baldwin, Jacob Madden and Jnana Van Oijen väittivät Weberin käyneen käsiksi.

Bruce Weber ohjasi Pet Shop Boysin Being Boring videon 1996, jossa on täysin alaston mies.