Biden lupasi sementoida lhbtqi-ihmisten oikeudet

Biden puhui kansakunnalle aiemmin tällä viikolla. Myös lupauksestaan viedä läpi kauan odotettu The Equality Act, presidentti sai raikuvat suosionosoitukset. Laki tekisi lhbtq-ihmisten syrjinnästä laitonta koko maassa. Voimaan tullessaan se korvaisi jo 1964 asti voimassa olleen lainsaäädännön. Muutoksen myötä syrjintä olisi siis kielletty myös seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuoli-identiteetin perusteella koko maassa, tällä hetkellä se ei ole sitä 29 osavaltiossa. State of the Union -puheessaan Biden nosti esiin erityisesti transnuoret.

Joe Biden State of the Union -puheensa aikana.

Kolumbia tunnustaa kolmannen sukupuolen

Kolumbian korkein oikeus on päättänyt, että valtion on tunnustettava ”ei-binaarinen” mahdolliseksi lailliseksi sukupuoleksi henkilöllisyysasiakirjoissa. Koulumbian ohella kolme juridista sukupuolta tunnustavat myös muiden muassa Malta, Kanada, Argentiina, Australia, Itävalta ja Tanska. (QX.se)

Norjassa piispat pyytävät homoseksuaaleilta anteeksi

Norjan kirkon piispat ovat pyytäneet nyt anteeksi homoseksuaaleilta 50 vuotta sen jälkeen, kun samaa sukupuolta olevien henkilöiden välinen seksi dekriminalisoitiin maassa. ”Kirkko on aiheuttanut suurta vahinkoa ja kipua homomiehille ja -naisille.” Piispat toteavat, että kirkko ei ole onnistunut uskottavasti tunnustamaan jokaisen ihmisarvoa. (Aftenposten)

Tšetšenian homojahdista vastannut sotapäällikkö on saanut surmansa Ukrainan sodassa

Magomed Tushayev oli yksi presidentti Ramzan Kadyrovin luottohenkilöistä tämän pyrkiessä puhdistamaan maansa homoseksuaaleista 2017. Tšetšenia on myös lähettänyt joukkoja sotaan Ukrainan valloittamiseksi. Ukrainan eliittijoukot koituivat Tushayevin kohtaloksi taisteluissa Antonovin lentokentällä (Washington Blade)

Magomed Tushayev presidentti Ramzan Kadyrovin rinnalla.

Homofobit huijaat rahaa väittäen auttavansa Ukrainan lhbtq-ihmisiä

Kiovan Pride varoittaa ”homofobeista”, jotka käyttävät hyväkseen sotaa ja huijaavat ulkomaisia henkilöitä lahjoittamaan rahaa – jonka huijarit väittävät auttavan Ukrainassa jumissa olevia lhbtqi-ihmisiä. Järjestö kertoo, että sen nimissä on perustettu valetili, joka houkuttelee lahjoituksia ulkomailta. (QX.se)

 

Onko Catwoman bi?

Uusi Batman elokuva toi polttavan kysymyksen. Näyttelijä Zoe Kravitz vahvistaa, että elokuvassa nähty kohtaus, jossa Kissanainen kutsuu ystäväänsä Anikaa hellittelynimellä ”baby” merkitsee juuri sitä, kyseessä on tietynlainen romanttinen suhde, niin hän sen kokee. Sarjakuvissa Catwoman on usein esitetty biseksuaalina. (Pedestrian)

Zoe Kravitz The Batmanin ensi-illassa Lontoossa.