San Marino on pieni valtio, jonka historia ulottuu 300-luvulle, asukkaita siellä on tällä hetkellä noin 33.000 ja se sijaitsee kokonaisuudessaan Italian sisällä. 1. huhtikuuta sen presidenttiä vastaavaan tehtävään, kapteeniksi, kuten sitä San Marinossa kutsutaan, valittiin seuraavalle kuuden kuukauden jaksolle vihreä poliitikko Paolo Rondelli, 58, ja toiseksi kapteeniksi kristillisdemokraatti Oscar Mina, 61.

Paolo Rondelli syntyi kesäkuussa 1963 San Marinossa ja hän on ollut mukana politiikassa 90-luvulta alkaen keskittyen ensisijaisesti ympäristökysymyksiin. 2005 hän oli San Marinon edustajana YK:n yleiskokouksessa ja vuosina 2007-2016 lähettiläänä Yhdysvalloissa.

2019 Rondelli valittiin San Marinon parlamenttiin puna-vihreästä RETE-puolueesta, joka sai 18% äänistä ja sen mukaisesti 11 parlamentin 60 paikasta. Puolue on nyt mukana hallituksessa yhdessä kristillisdemokraattien, sosialistien ja vihreiden puolueiden kanssa.

Rondelli on aiemmin ollut italialaisen lhbtqi-järjestö ArciGay Riminin varapuheenjohtaja, Rimini on Italian rannikolla aivan San Marinon lähellä.

Järjestö kehuu Facebook-sivullaan Rondellin panostuksia San Marinon modernisoimiseksi.

”San Marino on jo jonkin aikaa ottanut askelia mullistaakseen oikeuksia perustavanlaatuisella tavalla. Jos ajatellaan, että homoseksuaalisuus oli rikos aina vuoteen 2004 saakka, on tämä prosessi, ainakin hullua Italiaa ajatellen, hämmästyttävä. San Marino on nyt muutaman vuoden tunnustanut tasa-arvoiset parisuhteet kiitos Paolo Rondellin ja Arcigay Riminin yhteistyön syrjintä seksuaalisen suuntautumisen perusteella saatiin perustuslakiin kansanäänestyksen jälkeen selvällä 71 prosentin enemmistöllä ja hiljattain 77 % hyvksyi abortin.

Voimme vain toivoa, että Italia seuraa tätä kehitystä kansalaisten oikeuksille.”

Paolo Rondelli  on maailman ensimmäinen avoimesti homoseksuaali valtionpäämies. Islannissa, Irlanissa, Luxemburgissa, Serbiassa ja Belgiassa on avoimesti homoseksuaali (mies tai nainen) ollut tai on pääministerinä.