Maanantaina 11. huhtikuuta Aidan Moffitt, 42, löydetiin kotoaan Sligossa. Irlantilaisten medioiden mukaan hänet oli runneltu pahasti. Päivää myöhemmin löytyi Michaen Snee, 58, tapettuna kotonaan. Poliisin mukaan Snee oli kohdannut ”rajua fyysisistä väkivaltaa, joka aiheutti merkittäviä vammoja”.

Keskiviikkoyönä 20-vuotias mies pidätettiin epäiltynä murhasta. Paikallinen poliisi on vaitonainen epäilyjen yksityiskohdista, mutta kertoo, että mahdollista viharikosmotiivia selvitetään.

The Irish Independent kertoo poliisin selvittävän onko tietty henkilö käyttänyt homoseksuaaleille suunnattuja deittiappeja löytääkseen uhrinsa. Tämä teoria on saanut Sligo Priden varoittamaan yhteisönsä jäseniä sosiaalisssa medioissa.

”Kun Sligossa on tapahtunut kahden miehen homofobiset murhat ja viime viikolla tapahtui homofobinen hyökkäys Dublinissa kehoitamme yhteisömme jäseniä olemaan erityisen varovaisia”.

Läheiset kuvailevat Moffittin olleen ”rauhallinen ja hyvä ihminen”. Sneen naapuri kertoo tämän olleen hiljainen ja aina käytettävissä, jos joku tarvitsi apua.

”Hän oli kuin näkymätön. Et olisi tiennyt hänestä mitään, ellet etsinyt häntä. Mutta aina jos tarvitsit apua, hän oli käytettävissä. Miten kukkaan voi tehdä mitään tällaista. Tämän on kammottavan julmaa ja epätodellista.”.

..