Ajankohtainen aihe

Uutisia

Kansalaisaloite eheytyshoitojen kieltämiseksi on kerännyt nopeasti kannatusta

Yhteiskunta •
Toissa päivänä julkaistu Kansalaisaloite eheytyshoitojen kieltämiseksi on kerännyt jo reilut 15 000 kannatusilmoitusta.
2021-07-21

Los Angelesissa transvastainen mellakka

Uutisia •
Los Angelesissa Yhdysvalloissa tapahtui lauantaina väkivaltaiseksi yltynyt yhteenotto äärioikeiston transvastaisessa mielenosoituksessa.
2021-07-19

Kansanedustaja kirjoitti, että Priden sanomaa julistetaan liikaa – rikosilmoitus on tehty

Uutisia •
Vanhoilliset ja haitalliset näkemykset julkaistiin mielipideosastolla ja toivat kirjoittajalleen rikosilmoituksen.
2021-07-17

Huligaanit estivät Priden Georgiassa – yksi toimittaja on kuollut vammoihinsa

Yhteiskunta •
Viikko sitten väkivaltaiset kirkon ja venäjämyönteisen ryhmän joukot estivät Pride-kulkueen Georgiassa hyökäten myös tapahtunutta seuranneita toimittajia vastaan. Yksi toimittaj…
2021-07-12

Teini-ikäinen lesbo kritisoi islamia – elämä pilattiin verkkohäirinnällä ja tappouhkauksilla

Uutisia •
Ranskalainen Mila otti merkittävän askelen elämässään 16-vuotiaana, kun hän kertoi lesboudestaan Instagrammissa, mutta ei sillä tavalla kuin oli kuvitellut.
2021-07-09

Nuori gay pahoinpideltiin kuoliaaksi – tuhannet protestoivat kaduilla homofobiaa vastaan

Uutisia •
24-vuotias nuorukainen pahoinpideltiin kuoliaaksi Espanjassa, tekoon osallistui 12 henkilöä. Teko sai tuhatmäärin ihmisiä vaatimaan homofobialle loppua ympäri Espanjaa.
2021-07-07

Väkivaltainen hyökkäys Jyväskylän Setan rantajuhlissa

Uutisia •
Jyväskylän Setan rantajuhlissa tapahtui viime yönä väkivaltainen hyökkäys, kerrotaan Jyväskylän…
2021-07-05

Istanbulissa poliisi pidätti Pride-kulkueeseen osallistuneita

Uutisia •
Poliisi reagoi voimakkaasti Istanbulin Pride-marssiin ja pidätti 25 henkilöä.
2021-06-27

Ensimmäinen jenkkifutari tuli kaaapista: ”Vihdoinkin koen itseni niin turvalliseksi, että voin kertoa tämän”

Uutisia •
Maanantaina tehtiin historiaa, kun ensimmäinen yhä aktiivisesti ammattilaisliigassa pelaava jalkapalloilija kertoi olevansa gay. Carl Nassib teki vasta viime vuonna 25 miljoonan…
2021-06-22

Hän on ensimmäinen trans olympialaisissa

Uutisia •
Painonnostaja Laurel Hubbard edustaa Uutta-Seelantia olympialaisissa maailman ensimmäisenä transihmisenä.
2021-06-21

Alkuperäinen sateenkaarilippu katosi jäljettömiin, mutta nyt 40 vuoden jälkeen se on löytynyt

Uutisia •
Osa ensimmäisestä ja alkuperäisestä sateenkaarilipusta on 40 vuoden jälkeen palannut kotikaupunkiinsa, jossa se liehui ensimmäistä kertaa. 4. kesäkuuta alkaen sen on voinut nähd…
2021-06-20

Gaypioneeri on poissa – Martin Schreck on kuollut

Uutisia •
Setan perustamisessa merkittävän työn tehnyt Martin Schreck on kuollut.
2021-06-12

Senni Salminen teki Suomen ennätyksen

Uutisia •
Avoimesti homoseksuaali kolmiloikkaaja Senni Salminen teki eilen uuden Suomen ennätyksen ylittämällä lähes 20 vuotta sitten tehdyn aiemman ennätyksen.
2021-06-09

Pride-liputus tekee tuloaan myös taloyhtiöiden salkoihin

Uutisia •
Myös taloyhtiöt voisivat liputtaa Pridea, pian niin tapahtuu Helsingissä.
2021-06-04

Ari-Pekka Liukkonen ui EM-kultaa

Uutisia •
Suomalainen vei voiton sunnuntaina kisojen viimeisen päivän kilpailussa.
2021-05-23

Oma perhe teloitti nuorukaisen homouden takia

Yhteiskunta •
Alirezan veli pyysi häntä mukaansa, isä haluaisi puhua hänelle. Mutta veli veikin Alirezan toisaalle, missä hänen serkkunsa odottivat. Siellä Alireza mestattiin kylmäverisesti -…
2021-05-13

Caitlyn Jenner: ”Biologisten miesten ei pidä kilpailla naistensarjoissa”

Uutisia •
Caitlyn Jenner on ehdolla kuvernööriksi Kaliforniassa ja on nyt kertonut kantansa transukupuolisista ja urheilusta TMZ:lle.
2021-05-09

Näillä ehdoilla World Pridea vietetään Kööpenhaminassa

Uutisia •
WorldPride 2021 on Kööpenhaminassa elokuussa. Järjestäjät ovat pettyneitä Tanskan valtion kookontumisrajoituksiin.
2021-05-05

Päivi Räsänen saa syytteen – kannanotot loukkaavat homoseksuaalien yhdenvertaisuutta ja ihmisarvoa

Yhteiskunta •
Valtakunnansyyttäjä on päättänyt nostaa syytteen kristillisen puolueen kansanedustaja Päivi Räsästä vastaan. Räsäsen lausumat ovat omiaan aiheuttamaan suvaitsemattomuutta, halv…
2021-04-29

Tuhopolttajan uhriksi joutunut gaymies menehtyi palovammoihin

Yhteiskunta •
Viime viikolla Latviassa murhayrityksen kohteeksi joutunut Normunds Kindzulis menehtyi polttotilanteessa saamiinsa palovammoihin eilen.
2021-04-29

Kansalaisaloite poikien ympärileikkauksien kieltämiseksi ei menestynyt

Yhteiskunta •
Kansalaisaloite poikien sukuelinten silpomisen kieltämiseksi ei saanut tarvittavaa 50 000 henkilön kannatusta määräajassa.
2021-04-28
1 4 5 6 71