Vielä 1970-luvun lopulla drag oli taiteenlajina melko tuntematon Helsingissä, puhumattakaan maakunnista. Silti 18-vuotias ilmajokelainen Juha Rastas innostui dragista siinä määrin, että päätyi kehittämään omaa drag show’taan. Nuoren miehen taidoista vakuuttui ensin pohjanmaalainen yleisö, sittemmin uteliaat katsojat ympäri Suomea, ja jo 1980-luvun loppupuolella Rastas oli onnistunut luomaan maineen drag artist Mega-Paulana.

Juha Rastas on tehnyt kunnioitettavan pitkän uran drag-artistina. Pohjanmaalta ponnistanut Rastas on käväissyt myös New Yorkin sekä Las Vegasin esiintymislavoilla. Suomen ensimmäisessä QX Gay Gaalassa hän oli myös ehdolla vuoden Drag-artistiksi, ja Drag Queen -kilpailuja Suomessa on hän pyörittänyt 15 vuotta.

Miten tulit aloittaneeksi drag-artistin uran?

– Nähtyäni ruotsalaisen After Darkin sekä suomalaisen Reijo Paukun upeat show’t, kehitin oman drag show’n. Kävin esittämässä sen vaasalaisessa hotellinravintolassa ja sainkin saman tien kolmen päivän kiinnityksen sinne.

Rastaan äiti on suhtautunut poikansa uravalintaan aina suopeasti ja tulee edelleen hänen keikoillaan, etenkin jos tämä on esiintymässä Seinäjoen suunnalla, esim. Tangomarkkinoilla.

– Siellä äiti on viihtynyt takahuoneessa artistien kanssa ja katsonut kaikkien keikat.

Rastaan maine kasvoi nopeasti 1980-luvun puolivälissä osana esiintyjätrioa. Tuolta ajalta on myös peräisin taiteilijanimi Mega-Paula. Rastaan lukuisista hahmoista oli suosituin Paula Koivuniemi -hahmo, joten kolmikon muut jäsenet lisäsivät Paulaan ”Mega”-etuliitteen. Toki miehen mittavilla mittasuhteilla saattoi olla niin ikään tekemistä määrittelyssä.

Lämmöllä Rastas muistelee muun muassa erästä keikkaa, jonka jälkeen eräs yleisön jäsen oli ihmetellyt Paula Koivuniemen pitkiä sääriä. Kerran taas hänen pukeutumistilat keikkapaikalla sijaitsivat naisten huoneen vieressä. Rastas kuuli naishenkilön toteavan, että artistin erotti mieheksi vain lauluääni, vaikka show’ssa oli mukana useita eri hahmoja mm. Anita, Kikka, Tina Turner ym., ja musiikki tuli playbackina alkuperäisten laulajien laulamana.

Vuodesta 1989 vuoteen 1994 Rastas asui Suomen lamavuodet Espanjassa. Palattuaan pohjoiseen sai hän kuitenkin huomata, ettei 1980-luvun ahkeralla keikkailulla luotua mainetta ollut unhoitettu. Esiintymisiä tilattiin 80-luvun huippuvuosien tahtiin. Ala oli kehittynyt Suomessa merkittävästi, joten myös oman esiintymisen tasoa oli nostettava.

– 2000-luvulla tulivat Jarkko Valtee, Osku Heiskanen, Marko Vainio ja Jukka Kuronen, jotka nostivat alan tasoa merkittävästi. Nyt Suomessa onkin useita loistavia drag-esiintyjiä, jotka kehittävät alaa eteenpäin, Rastas sanoo.

Ikimuistoisin keikkasi?

– Pitkältä uralta on vaikea nostaa yhtä yksittäistä keikkaa, mutta esiintyminen New Yorkissa 2008 sekä Las Vegasissa vuonna 2009 olivat mieleenpainuvia. Ihan jo pelkästään matkojenkin takia. Samoin mieleen on jäänyt Helsingin kaupungin kanssa toteutettu yhteistyö Tukholman Prideilla viime vuonna.

Mega-Paula Las Vegasissa. Kuva: Timo Korhonen

Rastas esiintyi ja jakoi Helsingin kaupungin matkustusesitteitä uljaana Suomi-neitona Tukholman Priden aikaan. Kymmenien tuhansien osallistujien tapahtuma jäi mieleen suurena kansanjuhlana. Tapahtuman pääjuhlan lavalla olivat Rastaan ohella Ruotsin eturivin artistit sekä eräs Conchita Wurst.

Mega-Paula toimi Helsingin kaupungin lähettiläänä Tukholman Prideilla viime vuonna. Kuva: Mega-Paula

Miten juhlistat 35-vuotista taiteilijauraasi?

– Jotain olisi tarkoitus järjestää, mutta sen tarkempia suunnitelmia ei vielä ole. Mitään niin suurta ei ehkä ole luvassa, kuin vuonna 2009, jolloin juhlin 30-vuotisjuhlaani. Kun on jo ikää sen verran, pitää juhlia viiden vuoden välein, Rastas naurahtaa.

Juhlistaessaan 30 vuoden pituista drag-artistiuraansa Rastas esiintyi ensimmäisen ja ainoan kerran ilman playbackia. Hän oli harjoitellut yhdessä Paula Koivuniemen kanssa dueton varta vasten tilaisuutta varten. Harjoittelu oli Rastaan mukaan haastavaa, mutta toki vaivansa väärti.

Seuraava hahmosi?

– Conchita Wurstia tietenkin sekä Adele tulevat show’hun mukaan syksyllä. Adelen piti tulla ohjelmistoon jo aiemmin, mutta hahmo on vielä kehittelyssä.

Paula Koivuniemen lisäksi niin Kaija Koo kuin Anita Hirvonen ovat olleet pitkään hahmogalleriassa. Viimeisin tulokas on yllättäen Katri Helena. Artistiin perustuva hahmo pääsi vihdoin ja viimein mukaan, kun juuri oikeanlainen peruukki ja vaatteet sattuivat kohdalle.

– Henkilössä pitää olla sitä jotain suurta karismaa, persoonaa tai ns. ”munaa”, jotta siihen voi hahmon perustaa, Rastas sanoo.

Aloitteleville drag-artisteille tai sellaiseksi halajaville Rastas antaa yhden neuvon.

– Pelkkä ulkomuoto, vaatteet ja meikki, eivät riitä, vaan show pitää rakentaa aina hahmojen kautta. Hahmot pitää myös sisäistää hyvin itselleen sopiviksi, Juha Rastas painottaa.

 

Mega-Paula Jorma Uotisen kanssa QX Gay Gaalassa. Kuva: IL/Ville Rinne

 

Mega-Paulan yhteistyökumppanit ovat Joe Blasco, Falke sekä Ympyrätalon silmäasema.