Keväällä julkaistu Mikko Mattlarin Stadin disko-historia kirja kertoo mielenkiintoisella tavalla Helsingin klubi-kulttuurista 60-luvun lopulta 80-luvulle. Myös meidän homojen bilepaikat mainitaan. Yksi näistä, Club Cabaret, alkoi kiinnostaa, halusin tietää enemmänkin tästä historian katveeseen jääneestä paikasta, joka oli selvästi jättänyt jälkensä moniin. Ravintola Kaisaniemessä toiminut klubi-ilta tapahtui niin sanotusti ennen minun aikaani, vuosina 1982-1987, tulin täysi-ikäiseksi vasta muutama vuosi myöhemmin. Muistan kyllä Cabaretin salaperäiset ja kiinnostavat mainokset Helsingin Sanomista. Sattumalla on ollut iso rooli tämän jutun valmistumisessa. Kun noin 10 vuotta sitten aloitin deejiinä Live Nationilla, kertoi pomoni Ismo Hakulinen yhdeksi palkkaukseni perusteeksi sen, että hän tarvitsi iloista bilemusikkia soittavan deejiin, että hänellä itselläänkin on kokemusta gay-paikassa soittamisesta nuorena miehenä, tuo paikka oli juuri Cabaret.

Stadin disko-historia -kirjan kertomukset yksittäisistä klubeista eivät tilan puutteen vuoksi ole kovin laajoja. Janosin tietää lisää ja kilautin entiselle DJ-pomolleni Ismo Hakuliselle ja niin Cabaretin tarina alkoi avautua. Pian sain langan päähän itse legendaarisen Erkki Juhanin, Cabaretin isän.

Tämä on kertomus Club Cabaretista, helsinkiläisestä gay-diskosta ja pintapaikasta 1980-luvun ensimmäisellä puoliskolla. Tuolloin ei ollut internettiä, ei kännyköitä, ei cd-levyjä. Ravintoloiden eteisessä oli kolikkopuhelin. Musiikki soitettiin vinyyleiltä. Televisiokanavia oli kaksi. Osassa kaupunkia näkyi Helsinki Television kaapeli-tv, josta saattoi nähdä brittiläisiä musiikkivideo-ohjelmia. Radio Luxemburgia seurasivat deejiit ja muut uusimmista musiikkivirtauksista kiinnostuneet. Paikallisradiot aloittivat vasta 1985, joten musiikkitarjonta oli Yleisradion käsissä. Presidentti vaihtui Kekkosesta Koivistoon.

Idea klubista kypsyy

Erkki Juhanin veri veti jo teininä maailmalle. Vasta 17 vuotiaana hän lähti kaverin kanssa käymään Amsterdamissa, ilman matkatavaroita, pieni käteiskassa , vaihtovaatteet, passi , muistiinpanovälineet, kamera ja hammasharja mukana. Matka toistuivat useana kesänä. Laivalla Saksaan, siitä liftaamalla eteenpäin. Matkat laajenivat muihin metropoleihin. Suuressa maailmassa kaikki oli erilaista. Seikkailumieli vei tutustumaan moniin diskoihin, tapahtumiin ja ravintoloihin. Avoimuus ja oman itsensä löytäminen Amsterdamin, Pariisin, Lontoon ja Berliinin lukuisissa paikoissa tuntui ihmeelliseltä aikana, jolloin Suomessa sai turpiin pelkästään mainitsemalla sanan homo, muistelee Erkki Juhani.

”Vaikka Suomessa oli jo vuonna -71 muutettu lakia (homous ei ollut enää rikos), ei asennoituminen ollut muuttunut mitenkään. Homoja sai syrjiä ja hakata. Edelleen oli myös voimassa erikoinen kummallisuus, jossa sallittuun tekoon ei saanut kehottaa. Tämä maailmassakin outo pykälä poistettiin vasta -81, aikana jolloin Cabaret disko oli jo ollut vuoden toiminnassa.”

Opiskeluaikana Erkki Juhani työskenteli paljon ravintoloissa. opiskelijaelämä oli siihen aikaan taloudellisesti todella kovaa. Hänen alkoi tulla tutuksi iltojen vetäjänä ja deejiinä sen ajan tunnetuissa diskoissa, Silver Night, Disco Joy, Hesperian yökerho, Arcadia – ja varhaisen Setan eri paikoissa kiertävissä yksityistilaisuuksissa, kabineteissa pienehkön porukan kanssa.

Tukholmaan oli nuoren Erkki Juhaninkin päästävä aina kun siihen oli mahdollisuus. Jo laivoilla saattoi tapahtua ja Tukholma oli monen suomalaisen homon Eldorado, pakopaikka Suomen ahdistaville ja suvaitsemattomille ympyröille. 70-luvun loppupuolella Erkki Juhani oli kaikki kesät Tukholmassa töissä ja näki siellä mahtavia upeita diskoja, jotka oli toteutettu Pariisin ja USA:n paikkojen mallin mukaan.

Ulkomaanmatkat ja kesät Tukholmassa hurmasivat Erkki Juhanin. “Mukaansa tempaava diskomusiikki, upeat showesitykset, siistit ja itsestään huolta pitävät hymyilevät ja erittäin ystävälliset asiakkaat – näitä ei Suomessa juurikaan nähnyt. Helsingin diskoissa soivat kotimaiset biisit ja funk, usein soitettiin jotain tapanikansaa ja frederikkiä, ja siinä se”, muistelee Erkki Juhani. Deejiikulttuuri oli vielä tuore ilmiö, sillä se alkoi kehittyä 60-luvun lopulla. Ulkomaisen musiikin saaminen tai edes sen kuuleminen oli Suomessa hankalaa, Mikko Mattlar kuvaa kirjassaan klubikulttuurin kehittymistä tarkasti. Olosuhteiden pakosta klubikulttuuri ja deejii-kulttuuri ei päässyt kehittymään Suomessa helposti.

”Diskomusiikin piti olla hyvää, eikä vanhoja tangoja sun muita.”

Gaykansan yksityistilaisuuksissa illan musiikki oli aivan jotain muuta kuin tuon ajan menevää klubimusiikkia diskoa. “Välillä oli pakko kuunnella sodanaikaista tangoa, valssia ja humppaa aina muutaman niin kutsutun ”jytäbiisin” jälkeen, kuten tuota suomalaista diskomusaa silloin kutsuttiin. Kaikki tehtiin puolisalaa, oltiin kaapissa, piilossa, valtakansan asennoituminen oli jyrkkää. Oltiin kovin kotikutoisissa kuvioissa”, kertoo Erkki Juhani.

70-luvun lopussa Setalla oli kerran viikossa torstaisin disko Vanhalla Polilla, joka kuitenkin loppui lyhyeen Hymyn lehtijutun vuoksi. ”Kerran kuussa oli Sirkan tanssit, mutta se oli nannaa lähinnä maalta Helsinkiin tulleille vanhan tanssimusan ystäville Ruusulankadun ravintolan yläkabinetissa. Helsingissä oli myös Vanhan Kellari, jonne jonotettiin jo kello 19, varsinainen opiskelijoitten ja homojen sekamelska. Maanantaisin Bottalla oli gaydiskon tapainen, mutta viikonpäivä oli eteenpäin pyrkivälle erittäin hankala.  Mitään Tukholmassa nähdyn ja koetun kaltaista ei Helsingissä juuri silloin ollut” kertaa Erkki Juhani Helsingin tilannetta 80-luvun alussa.

Erkki Juhani päätti kokeilla onneaan ja alkoi järjestämään uudenlaista disko-iltaa Helsinkiin. Mukaan hän sai sittemmin edesmenneen Pekka Rädyn, joka oli juuri palannut Suomeen Benidormista monen vuoden jälkeen. Ideaan tarttui Ravintola Kaisaniemi, jonka ravintolanjohtaja ja saksankielisesti suomea murtava hovimestari olivat heti juonessa mukana.

Miehet päättivät toteuttaa Suomeenkin vauhdikkan DISKON, showesityksineen ja iloisine ihmisineen. “Diskomusiikin piti olla hyvää, eikä vanhoja tangoja sun muita vauhdin ja hyvän diskotunnelman tyrmääjiä annettu deejiille lupaa soittaa lainkaan”.

Kilpailuvalttiksi tuore klubimusiikki

Cabaretin aikaan liittyy klubimusiikin genre, joka on sittemin melkolailla unohdettu, eikä ole kokenut toista tulemista, Hi-NRG. Cabaretille haluttiin oma musiikkilinja ja taitava korkeatasoinen deejii. Diskomusiikki oli juuri kuollut ja kuopattu 70-luvun päättyessä ja oli hiljaksiin muuttamassa muotoaan house-musiikiksi, joka sitten breikkasi 80-luvun loppupuolella. Jo 70-luvun viimeisinä vuosina syntyi disko-biisejä, joista vuosikymmenen vaihteessa kasvoi oma klubimusiikin genre Hi-NRG. Se oli 80-luvulla erittäin suosittua gay-klubeilla ympäri maailman. Se oli myös Club Cabaretin musiikkilinjan kivijalka, eikä Hi-NRG-biisejä sen suurempia hittejä lukuun ottamatta muualla täällä enemmälti soitettu. Genren tunnetuimmat kappaleet ovat bileklassikot It’s Raining Men (The Weather Girls), I Can’t Take My Eyes Off You (The Boystown Gang) ja I’m So Ecxited (The Pointer Sisters) ja koko genren melko lailla aloittanut I Feel Love (Donna Summer) jotka ovat soineet tanssilattioilla siitä asti.

Tuohon aikaan myös synapoppi löi läpi ja Lontoon merkitys klubikulttuurin esikuvana kasvoi. Yazoo, New Order, Depeche Mode, Eurythmics, Human League kaikki breikkasivat tuolloin. Ja tuolloin kirjaimellisesti myös breikattiin, kun breakdance tuli hetkeksi mainstreamiin ja klubilistoille nousi Breakmachinen Street Dance ja Break Dance Party -biisit. Myös Cabaretissa esiintyi Breakdance-ryhmä, tietenkin, olihan kyseessä the place to be. Madonnan ura oli myös alkamassa, ensimmäinen levy (1983) jäi Suomessa käytännössä huomioimatta, vasta seuraavan levyn Like a Virgin räjäytti pankin 1984.

Hi-NRG on kutkuttavan homo musiikkigenre. Diskokappaleiden nimet olivat kyllä vihjaavia, mutta Hi-NRG-kappaleiden nimet kuvasivat yleisesti miehistä toimintaa: I Love Men, Where Is My Man, All American Boy, He’s a Saint He’s a Sinner, Man Power, Megatron Man, Searchin’ (I Gotta Find A Man), You Think You’re a Man.

Aktiivisimpia ja merkittävimpiä Hi-NRG -tuottajia oli Ian Levine, joka oli Lontoolaisen homodiskon Heavenin ensimmäinen vakituinen deejii. Levinen tuotantoa ovat muun muassa sellaiset suuret klassikot kuin So Many Men So Little Time ja High Energy.

Bobby Orlando oli myös merkittävä Hi-NRG -tuottaja, jonka kynästä lähti hittejä muiden muassa Divinelle, The Flirtsille, Claudja Barrylle. Pet Shop Boysin West End Girls ilmestyi ensin Orlandon tuottamana versiona.

Ensimmäiset hittinsä sai Hi-NRG-kaudella myös hittitehdas Stock-Aitken-Waterman Hazel Deanin ja Divinen kanssa ja menestys jatkui suurimilla Hi-NRG -hiteillä Bananaraman Venus (1986) ja Dead Or Aliven You Spin Me Around (1985). Sittemmin 80-luvun lopulla Stock-Aitken-Waterman vastasi Kylie Minoguen musikaalisesta läpimurrosta kun I Should Be So Lucky valtasi hittilistat. Stock-Aitken-Watermanin hittitehdas myös tavallaan sulki Hi-NRG -ympyrän tuottamalla koko genren äidille Donna Summerille This Time I Know It’s For Real -hitin 1989.

Hazel Deania ja muita Hi-NRG -tähtiä tuotti myös Ian Anthony Stephens, joka oli myöhemmin mukana myös nopeatempoisista remiksauksistaan tunnetulla Almighty-levymerkillä. Vaikka Hi-NRG selvänä genrenä jäi lyhytikäiseksi siirtyi osa siitä rakennusaineeksi sitä seuranneihin klubimusiikin lajeihin.

Tätä artikkelia tukemaan olen tehnyt Spotifyihin soittolistan, joka pyrkii antamaan mahdollisimman tarkan kuvan siitä, mitä kappaleita Club Cabaretissa soi noiden viiden vuoden aikana.

Club Cabaret aukeaa

Club Cabaretin avajaiset pidettiin aivan vuoden 1980 alussa. Mainonta oli suureellista ja niin oli myös show -tyhjiä lupauksia ei annettu. Cabaretiin oli buukattu maan kuulu nuori ja taitava Dj Jay-Jay (Jarmo Leskinen), joka piti huolta hyvästä musiikista. Jay-Jay seurasi kuuluisan New Yorkin Studio 54:n soittolistoja. Jay-Jay jatkoi uraansa aivan viime vuosiin saakka Helsingin ykkösyökerhoissa.

Cabaretin ensimmäisen illan show oli kahdeksan henkisen ryhmän Galigula-esitys. Teema oli tuolloin ajankohtainen, sillä Tinto Brassin kohuttu vahvoja eroottisia kohtauksia sisältävä Caligula-elokuva oli vasta ilmestynyt. Elokuva saatiin Suomeen kuitenkin vasta 1981, joten show sai kenties vaikutteita BBC:n 1976 Minä Claudius TV-sarjasta, jonka Ylekin lähetti.

Cabaretin avausshowssa esiintyivät muiden muassa teatteriohjaaja Reijo Paukku, Hantta Krause (sittemin Wilma Schlizewski) ja yksi Suomen ensimmäisistä drag queeneista Mummo eli Raimo Liukkonen.

Mummosta tuli myöhemmin Cabaretin dragshown huumoriosuuksien ja showesitysten vetäjä. Cabaretin suosion kasvaessa perustettiin Cabaret Club ry showesityksille ja osakeyhtiö diskolle. Tässä vaiheessa Pekka Räty ei ollut enää mukana ja osakeyhtiöön tuli mukaan Setan varhainen puheenjohtaja, toimittaja Reijo Härkönen. Erkki Juhani toimi itse koko Cabaret-kuvion vetäjänä ja toimitusjohtajana.

Galigula-show.

Levyt Cabarettiin hankittiin itse suoraan lentorahtina Lontoosta ja osa Tukholmasta, sillä Suomessa ulkomaista musiikkia sai rajallisesti ja pitkällä viiveellä. Deejiikäyttöön tehtyjä maksisinkkuja oli Suomessa vielä vaikeata saada. Vasta 70-luvun viimeisellä puoliskolla keksitty levyformaatti oli kehitetty ensisijaiseti diskojen käyttöön. Lp-levyn kokoisella levyllä oli yleensä vain yksi kappale kummallakin puolella. Diskoja varten tehty erikoispitkä versio ja parempi äänenlaatu, etenkin bassojen osalta, mikä klubimusiikissa tietenkin merkitsee paljon.

“Gay-sana oli suurimmalle osalle suomalaisia tuntematon”.

Alkuillasta, etenkin arki-iltoina soitettiin myös matalamman temmon musiikkia ja tutumpia hittejä. Myös Hi-NRG-genressä on matalamman temmon kappaleita vain 100 bpm:n tuntumassa, kuten klubihitit Close To Perfection (Miguel Brown) ja Fan the Flame (Barbra Pennington) ja Tech-No-Logical World (Patrick Cowley), vaikka genren biitti enimmäkseen olikin reippaasti nopeampi 130 bpm ja yli. Diskobiisit 70-luvulta olivat Cabaretin aikaan vielä hyvin yleisesti soittokierrossa, olivathan ne vasta muutaman vuoden vanhoja ja osa Hi-NRG -hiteistä on 70-luvun lopulta, kuten Debbie Jacobsin High On Your Love. Dingon Autiotalo ja jokunen vastaavanlainen suomalaisen uutuusbändin  biisi hyväksyttiin myös, kertoo Erkki Juhani. Myös hitaita soitettiin illan aikana useampaan kertaan, muistaa Ismo. Hitaiden soittaminen illan aikana lakkasi yökerhoissa vasta 1990-luvun aikana ja jäi siihen viimeiseen hitaaseen tai pariin.

Deejii Jay-Jay muistelee Stadin disko-historia -kirjassa selvitelleensä ulkomaita myöten millaisen musiikin tahdissa homot haluavat tanssia. Hän muistaa Cabaretin suurimpia hittejä olleen Boys Town Gangin Can’t Take My Eyes Off You ja Frankie Goes To Hollywoodin Relax. Ne olivat hittejä myös muissa kaupungin yökerhoissa, ero valtavirtaan ei sen puolesta ollut. Ratkaisevaa oli soittolinjan kokonaisuus. “Se oli iloisempaa, kevyempää ja melodisempaa”, muistaa Ismo Cabaretin soittolinjasta. Funkympi musiikki, jopa reaggae oli tuolloin suosittua Helsingin yökerhoissa. Pintapaikoista Hesari klubi oli keskittynyt juuri funkimpaan grooveen. Cabaretin linja erosi tästä selvästi ja oli elektronisempaa ja juuri sitä sähköisesti nytkyttävä nopeatempoinen konepohjainen Hi-NRG oli. Viime vuosina Hi-NRG sotketaan usein italo-diskoon, mutta kyse on eri asiasta, italo on letkeämpää, kun Hi-NRG nytkyttää menemään kovaa ja korkealta.

Ismo muistaa Cabaretin suosituimmista kappaleista Depche Moden ensimmäiset hitit, Dead Or Aliven You Spin Me Around ja Evelyn Thomasin High Energyn. “Kun aloittelin Cabaretissa ja mietin soitettavia biisejä, päätin kokeilla Abban Waterloota (1974). Kun single lähti pyörimään, ihmiset villiintyivät täysin, jengi ryntäsi pöytien yli tanssilattialle.” Myös muut 70-luvun kappaleet toimivat vielä Cabaretin aikaan. “Pitää muistaa, että diskoaikakausi oli vielä lähellä, eivät ne biisit olleet kuin muutaman vuoden vanhoja”, muistuttaa Ismo ja muistaa vielä, että Eartha Kittin 80-luvun Hi-NRG-hitit Where Is My Man ja I Love Men olivat soitossa.

Ravintola Kaisaniemi on edelleen olemassa kutakuinkin samanlaisena kuin se oli 80-luvulla Club Cabaretin aikana. Rakennus on suojelukohde ja sillä on vahva historia huvittelupaikkana. Se on alunperin rakennettu 1839, kaareva saliosa on valmistunut 1920-luvulla. Kaisaniemi oli avajaisissa niin täynnä etteivät kaikki mahtuneet heti sisälle. Suuri suosio toi mahdollisuudet kehittää tiloja enemmän diskomaiseksi valoilla ja baariratkaisuilla. Tanssilattia on tässä Suomen vanhimmassa ravintolassa pyöreä kuin karuselli ja pöydät on sijoitettu tanssilattiaa kiertäville korkeammille eri tasoille. Suuren salin ikkunat ovat isot ja kadulta näkee suoraan sisälle. “Monet ravintolaan aikoneet jäivät tuijottamaan lasin takaa tanssivia poika- ja tyttöpareja”, Erkki Juhani kertoo. Pian ikkunat peitettiinkin aina Cabaret-diskon ajaksi.

Cabaret -diskoon tultiin jo aikaisin. Normaalisti ravintolat saivat 80-luvun alussa olla auki joko kello 24:ään ja osa jopa yhteen, mutta Cabaret oli sunnuntaisin auki aina kahteen saakka, sillä Raintola Kaisaniemi oli yökerho, joita ei Helsingissä ollut tiukan alkoholipolitiikan aikana kovinkaan monta. Cabaret-illat saivat huomiota kautta maan. “Usein näki juuri junasta tai koneesta tulleita, jotka jättivät matkatavaransa narikkaan ja alkoivat bailata. Monet ravintola- ja teatterityöläiset ottivat Cabaret diskon joka viikkoiseksi olohuoneekseen. Kerran pohjoisesta tuli isompi joukko paikkaa katsomaan ja pojat kyselivät jossain vaiheessa iltaa, että missä se huone on? Ihmeteltiin kysymystä, mutta sitten selvisi. Pojat hakivat pimeää huonetta, olivat jostain kuulleet sellaisia olevan gaydiskoissa. Sellaistahan ei Kaisaniemessä ollut, joten myöhemmin yöllä nähtiin liikehdintää Kaisaniemen puiston pusikoissa”, Erkki JUhani muistelee.

“Kaisaniemeen mahtui 500-600 ihmistä. Muistan kuinka, koko kapakka rokkasi ja levyt pomppivat. Asiakkaat menivät usein esiintymislavalle esittämään tanssitaitojaan. Cabaretissa muodostui hyvin nopeasti vakioporukka, jossa oli mukana paljon viihdealan ihmisiä”, muistelee Jay-Jay Mattlarin kirjassa. Virallisesti asiakaspaikkoja oli 350, mutta siitä joustettiin.

“Se on puurakennus ja tanssilattian tärinä vaikutti levysoittimiin”, kertoo Ismo. Levysoittimet olivat Garrardin, millä biittiin miksaaminen oli mahdotonta, koska nopeuden hienosäätö puuttui. Legendaarinen Technics SL-1200 levysotin tuli markkinoille jo 1972, mutta oli vielä harvinainen Suomen diskoissa. Niin oli biittimiksauskin. “Levysoittimet olivat kattoon teräsputkilla kiinnitetyllä tasolla”, kertoo Ismo, “muuten neula olisi hyppinyt liikaa. Myöhemmin paikassa tehtiin remonttia ja tämä korjaattiin”.

Spartacus antoi Cabaretille täydet kolme pistettä ensimmäisenä Suomessa.

Ravintola oli myynyt vuosiksi eteenpäin suuret perinteiset tilaisuudet aina tietyille päiville ja silloin Cabaret-diskon piti tyytyä muuhun kuin totuttuun viikonpäivään ja se yritettiin aina vimmalla saada asiakkaitten tietoon. Showesitykset vaihtelivat ulkomaisista kotimaisiin ja teemat laidasta laitaan, mutta joka viikko niitä ei ollut. Dragshowesityksiä tuli Helsingistä, Tampereelta ja Turusta. Oli myös ulkomaisia tanssi- ja showryhmiä. Välillä nähtiin Markku Arokannon showryhmä. Erityisesti Erkki Juhanin mieleen on jäänyt 13 lähes nakuna esiintyneen mustan nuoren miehen tanssiesitys, jossa oli  tuolloin kuuminta uutta breikkiä ja muuta katu-uskottavaa tanssia, päivää ennen kuin pojat matkustivat takaisin New Yorkiin.

Lipunmyyjät ovella olivat usein pukeutuneet ranskalaisen poliisin vanhaan koristeelliseen uniformuun ja he olivat aina komeita nuoria miehiä.

Markkinointi on salaperäistä

Cabaretin erikoisuutena oli salaperäinen mainospolitiikka, kirjoittaa Mattlar. Tapahtuman sijainta ei ilmoitettu julkisesti, vaan kiinnostuneita kehotettiin soittamaan annettuun numeroon. Tähän oli kuitenkin muita syitä kuin mystiikan tavoittelu. Kun osoite ei ollut tiedossa, eivät homojen hakkaajat löytäneet Cabaret-iltaa, joka oli ajoittain myös muualla kuin Kaisaniemessä.

Markkinoinnissa käytettiin Helsingin Sanomia, Aamulehteä ja muita paikallisia lehtiä, joskus myös iltalehtiä. Homot lukivat eniten Kallea ja vastaavia muita julkaisuja, joten niistä ostettiin mainostilaa.

Mainosluonnos.

Cabaretilla oli käytössä automaattinen info-puhelinnumero, missä kerrottiin perustiedot diskosta, aukioloajat, tapahtumat. Automaattiviesti oli lyhyt, enintään minuutin pituinen. Puhelin soi paljon, jopa 60 kertaa tunnissa yötä päivää. ”Automaattivastaajat hajosivat nopeasti ja noin kolmen kuukauden välein oli hankittava uusi. Kukaan ei koskaan vastannut puhelimeen henkilökohtaisesti, näin vältyttiin häiriköiltä”, Erkki Juhani kertoo.

Ensimmäiset yksityiset radiokanavat City-Radio ja Radio Ykkönen saatiin pääkaupunkiseudulle 1985 ja ne innostuivat Cabaret-diskosta, joka sai sitäkin kautta mainosta täysin maksutta. Myös City-Lehti aloitti tuolloin ja auttoi markkinoinnissa.

“Gay-sana oli suurimmalle osalle suomalaisia tuntematon ja sitä oli mukava käyttää mainoksissa, aina ihmeteltiin, että onpa ”iloinen” paikka”, muistelee Erkki Juhani.

“Ravintola Kaisaniemen sijainti arvelutti monia, etenkin talvella kun ravintola sijaitsee keskellä Kaisaniemen puistoa. Mutta mitään ikävää ei koskaan vuosien varrella tapahtunut. Yhden kerran sisään tuli lauma skinin näköisiä nuoria, ja siinä jo mietittiin miten menetellä. Mutta kun musa ja bailaaminen alkoi, nämä nuoret herrat kirmasivatkin  tanssimaan keskenään parketille.”

Homoja, näyttelijöitä, futuristeja, pukeutujia, poliitikkoja

Cabaretia markkinoitiin gay-iltana ja sellaista myös tehtiin. Asiakaskunta ei kuitenkaan ollut täysin gay. Poliitikkoja, suurlähettiläitä ja näytelijöitä, kertoo Erkki Juhani asiakaskunnan koostumuksesta. “Selvästi siellä kävi niin sanottuja pukeutujia ja julkkiksia, futuristeja”, muistaa Ismo. “Me aina niin trendititoiset arkkitehtiopiskelijat kävimme Cabaretissa”, muistaa diskohistoroitsjija ja deejii Jussi Kantonen. “Terävästä kynästään tunnettu kriitikkoguru Jukka Kajava kävi siellä. Musiikissa ja ilmapiirissä oli vaikutteita Lontoon muotipaikoista joiden nimet vilistivät keskusteluissa. Sisällä oltiin aurinkolasit päässä ja kokomusta vaatetus oli de rigueur”.

Cabaretin avajaisnumerossakin esiintynyt Wilma Schlisewski oli myös kanta-asiakkaita. Vuosikymmenen alussa Wilma, tuolloin vielä nimeltään Hantta esiintyi Reijo Paukun drag-showssa, vuodessa oli yli 100 keikkaa. Hän oli yksi keulahahmoista 80-luvun alakulttuurissa futuristien parissa. ”Mä olin ihan pääfuturisti. Kaikki aika ja rahat meni, kun piti hakea riepuja istanbulista, teettää bankokissa ja berliinissä ja hakea kenkiä Riosta ja ideoita Ibizalta”, muistelee Wilma.

Huippusuosittu ruotsalainen drag-ryhmä After Dark esiintyi Helsingissä 1981 Kaivohuoneella, show jopa lähetettiin televisiossa myöhemmin. Mutta jatkoille After Darkin show-ryhmä kiisi Cabaretiin. Erkki Juhani muistaa After Darkin vierailun klubillaan hyvin. “Christer Lindarwin ja Lasse Flinckmanin kanssa juteltiin paljon ja keskustelimme eroista Helsingin ja Tukholman välillä.” Afer Darkin vierailun muistaa myös Juha Rastas, joka nuorena miehenä kävi ajoittain Pohjanmaalta Helsingissä juhlimassa. “Kaivohuoneen shown jälkeen lähdettiin Cabarettiin ja istuin samassa pöydässäkin After Darkin kanssa.” Juha ryhtyi sittemmin itsekin drag-esiintyjäksi ja ehti esiintyä Cabaretissakin kerran Miss Reginè nimellä. Mega-Paula -nimellä Juha alkoi esiintyä 90-luvun puolessa välissä.

Isommat julkisuuden henkilöt, kuten poliitikot valitsivat istumapaikkansa yleensä aina salin ylimmän tason verhojen takaa, Erkki Juhani kertoo. Hän kehitti yhteistoimintaa myös muiden gaytilaisuuksia järjestävien tahojen, Setan ja Sirkan tanssien kanssa, joiden illoista oli mainoksia Cabaretin tiloissa. Kansainvälinen gayopas Spartacus antoi Cabaretille täydet kolme pistettä ensimmäisenä Suomessa.

Cabaretissa ei piitattu toilettien sukupuolirajoista, Ismo muistaa kuinka hämmentävää tämä oli nuorelle miehelle. Hän muistaa myös, miten kerran yksi asiakkaista tuli kiittämään deejiitä biisivalinnassa. “Joku koputti hartialle, sanoi “ihana biisi” ja pussasi minua suulle”.

Vähitellen illat laajenivat ja myöhemmin Cabaret  oli auki myös kesällä jopa keskiviikko- ja lauantai-iltoina, joita ei yleensä annettu Helsingissä missään gaydiskoille silloin.

Cabaretin toiminta laajenee

Tampereellekin tehtiin Cabaret -disko, se sijaitsi Tampereen Pirkanhovi-nimisessä keskustan maineikkaassa vanhassa ravintolassa ja oli auki joka sunnuntai. Vakituista gaydiskoa Tampereella ei ollut, neljännesvuosittain järjestettiin yhdistystanssit. ”Huvittavaa Tampereen diskon suhteen oli se, etteivät tamperelaiset halunneet paljonkaan lähteä sunnuntaina ulos ja asiakkaat joita riitti, tulivat Porista, Hämeenlinnasta , Lahdesta, Kangasalalta, Vaasasta ja muilta paikkakunnilta” Erkki Juhani kertoo.

”Ravintola Bulls Inn, entinen Canjon Hämeentiellä avasi vuonna -83 mahdollisuuden pitää heillä gay-diskoa kesän alusta joka lauantai ja keskiviikko, joten iltoja Kaisaniemen kanssa piti rukata. Tämäkin oli Cabaret disko, kakkonen. Suosio oli valtava, sellaista diskoa oli odotettu, Kalliohan oli asumisessa Helsigin gay-mekka jo silloin. Valitettavasti vain vanhan talon rakenteet johtivat musiikin ylimpään kerrokseen saakka, eikä siellä asunut musiikin ystäviä”. Kallion disko jouduttiin lopettamaan myöhemmin syksyllä ja ravintola lopetti sekin vähitellen toimintansa kokonaan.

Pienenä diskoseikkailuna tapahtui Cabaretin kesädisko Sirpalesaaressa Helsingfors Segelsällskapetin tiloissa.  ”Ravintola on kopio Kalastajatorpan ravintolasta ja sinne ehti Tukholmasta saakka tuttuja lomillaan bailaamaan. Vaikea saavutettavuus saaressa Helsingin edustalla lopetti tilaisuudet lyhyeen.”

Mannerheimintiellä vastapäätä oopperataloa, ravintola Silver Night, HOK:n ylläpitämänä Pub 99:n yläkerrassa, antoi iltojaan jo mainetta niittäneelle Cabaret diskolle, Cabaret taisi kannattaa Silveriä paremmin, kertoo Erkki Juhani. ”Kaisaniemi oli kuitenkin pääpaikka ja Silver sotki suunnitelmia liikaa, joten jonkin ajan kuluttua katsoin parhaaksi pitäytyä vain Kaisiksessa.”

Cabaretin toiminta laajeni myös raivintolatoiminnan ulkopuolelle. ”Tarjolla oli myös yhteistoimintana matkatoimiston kanssa asiakasmatkoja Amsterdamiin, Pariisiin, Berliiniin ja jopa Nykkiin ja lopulta myös alkuaikojen Bangkok-Pattayalle. joka sekin toteutui kerran.”  Cabaretin oma ravintolalehtikin tehtiin ja ilmestyi ilmaisjakeluna.

The End

80-luvun puolivälin jälkeen Erkki Juhani oli saanut opintonsa päätökseen ja ura oli auennut omalle akateemiselle alalle, aikaa disko-illan pyörittämiseen ei enää ollut ja hän teki päätöksen lopettaa Cabaret-diskot niin Hgissä kuin Treella. “Disko-iltojen pito vaati jatkuvaa ylläpitoa, mainostamista, uusia ideoita, show-esitysten hankintaa, jatkuvaa jokapäivästä työtä. Sen lisäksi alkuperäinen idea oli tarkoitettu harrastuksenomaista hauskanpitoa ja ilon jakamista varten eikä niinkään ravintolaliiketoiminnalle. Aika ei vain enää riittänyt. Siispä huipulla oli hyvä lopettaa, kaikille kävijöille jäi toivottavasti mieleen kivat muistot.”

Club Cabaretin viimeiset bileet ovat kevättalvella 1987.

“Suurkiitos kaikille jotka ehditte Kaisaniemen Cabaret-diskon bileisiin.”

 

Juttua varten on haastateltu seuraavia henkilöitä: Erkki Juhani, Ismo Hakulinen, Juha Rastas, Jussi Kantonen, Teuvo Loman, Wilma Schlizewski.

Haastatettelujen ja hittilistojen perusteella laadittu Cabaret-soittolista on kuunneltavissa Spotifyssa.

YouTubesta löytyy deejii-miksaus, joka olisi hyvin voinut soida myös Cabaretissa.

Hotelli-ja ravintolamuseossa järjestetään keskiviikkona 28.6. klo 17-19 muisteluilta Ravintolamuistoja sateenkaaren väreissä. Tapahtuma on osa Helsinki Pride-viikon ohjelmaa ja sinne on vapaa pääsy. Mahdollisuus myös jakaa omia ravintolakokemuksia museon ylläpitämälle Restopedia.fi-sivustolle.