Siitä on 20 vuotta, kun Arto ja Anders törmäsivät toisiinsa baarissa. Anders omisti Kaffekoppen nimisen kahvilan Tukholman Gamla stanissa ja kertoi Artolle, että on juuri hankkinut sen läheltä toisenkin tilan ja aikoisi perustaa siihenkin kahvilan. Arto etsi työpaikkaa, joten hän kävi seuraavana päivänä katsomassa Andersin ostamaa uutta tilaa. Miehet saavuttivat pian yhteisymmärryksen ja aina impulsiivinen Anders palkkasi Arton saman tien.

Uusi kahvila sai nimekseen Chokladkoppen – loppu onkin sitten historiaa.

– Meni muutama kuukausi ja sitten Arto yhtenä päivänä sanoi, että ”Chokladkoppenista pitää tehdä homokahvila”, kertoo Anders QX:lle.

– Olin ollut Lontoossa ja huomasin, että meillä ei Tukholmassa ole yhtään kohtaamispaikkaa minne voisi mennä päiväsaikaan. Ja Chokladkoppen oli juuri täydellinen paikka siihen, se sijaitsi torin vieressä ja keskellä kaupunkia. Olin täysin varma, että siitä tulee menestys, sanoo Arto.

– Arto on aina se, joka on halunnut, että meillä on selvä gayprofiili, ja että meillä on sateenkaarilippu, kertoo Anders.

Tämä tapahtui vuonna 1997. Ruotsissa oli vain kourallinen avoimesti homoja julkkiksia. Sateenkaarilipun laittaminen kahvilan ovelle oli iso asia.

– Taisimme olla ensimmäiset kaupungissa, jotka laittoivat sateenkaarilipun julkiselle paikalle, sanoo Anders. Kaikki oli vielä niin hyssyttelyä siitä, kuka on homo ja kuka ei ole.

Vähitellen homoasiakkaat tulivat ja ottivat paikkansa Chokladkoppenin terassilla.

Chockladkoppen

– Se oli jännittävää aikaa, että pystyi kohtaamaan päiväsaikaan oli jotain uutta, Arto Sanoo. Hiukan myöhemmin samana vuonna saimme QX-lehden jakeluun Chokladkoppeniin.

Monet tukholmalaiset, ja ehkä monet turistitkin, ovat ottaneet ensimmäiset askeleensa homomaailmaan Chokladkoppenissa. Lähes yksinomaan homoista koostuva henkilökunta huolehti kaikkien asiakkaiden viihtyvyydestä, ja etenkin homoasiakkaiden viihtyvyydestä.

– Kaikki asiakkaat ovat tärkeitä, mutta homoasiakkaat ovat aina olleet vähän tärkeämpiä, sanoo Arto puoliksi vitsinä, puoliksi tosissaan.

he nostavat homoyhteisön pois kellareista

Muutaman vuoden päästä tarina jatkui. Arto ja Anders myivät Chokladkoppenin vuonna 2000 ja ostivat yhdessä Djurgårdsterassenin. Juhannusyönä salkoon vedetty sateenkaarilippu herätti närkästystä konservatiivisella alueella, tekoa pidettiin provokatiivisena ja vulgaarina. Mutta paikka menestyi ja vain viisi kuukautta myöhemmin se sai vieraikseen kevätpromenaadillaan olleen kuninkaan ja kuningattaren. Virallisella vierailullaan kuningaspari nautti lounasta sateenkaarilipun lähellä.

– Se oli fantastista, kertoo Arto.

Monet muut ravintolat Djurgårdenissa olivat odattaneet 30 vuotta, että saisivat kuningasparin vierailulle. Ja kuningatar kehui Andersin kukkasomistuksia.

Djurgårdsterassen

Artolla ja Andersilla on käynyt paljon julkkisvieraita. Yhdessä vaiheessa henkilökunnalla oli keittiön seinällä lista, johon he kirjoittivat kaikki tunnetut vieraat ja vuosien varrella niitä kertyi, listalla oli muiden muassa Carl-Philip, Carola, Agnetha Fältskog, Robyn.

Torget
Kuninkaallisen vierailun jälkeen vielä samana vuonna Arto ja Anders avasivat Torgetin Gamla staniin. Torgetia ylistettiin aikakausilehdissä ympäri maailman ja Svenska Dagbladet otsikoi jutun Artosta ja Andersista ”he nostavat homoyhteisön pois kellareista”. Ja niin he juuri tekivätkin.

Torget sijaitsi hienossa osoitteessa Gamla stanissa, ikkunat olivat suuret ja vallitsevan minimaalisen trendin vastaisesti Torgetiin tuli kristallikruunut, koristeelliset tapetit ja rokokoo-tyylin huonekalut. Tukholmassa vieraillut designlehti Wallpaper ylisti Torgetia otsikolla ”Hip to be square”.

Neljän vuoden jälkeen oli aika luopua Torgetista ja Arto ja Anders ostivat rantakahvilan, josta tuli Mälarpaviljongen, uusi tähti oli syttynyt. Paikasta tuli miesten menestynein paikka tähän mennessä. Ovet avattiin keväällä 2004. Nyt 13 vuotta myöhemmin Mälarpaviljongenia ovat ylistäneet kaikki, tukholmalaiset itse ja kaikki maailman homojournalistit. Kesä kesältä Mälarpaviljongen on laajentunut. Sateenkaarilippu tervehtii aina tutusti sisään tullessa, mutta veden päälle on tullut uusia istumapaikkoja.

– Uskon, että sateenkaarilipulla on valtavan suuri merkitys homoasiakkaillemme, ja sillä, että meiltä saa QX-lehden. Silloin tuntuu siltä, että tämä on meidän paikkamme, jos olisimme jättäneet nämä pois, sillä olisi ollut suuria seuraksia, sanoo Arto.

Mälarpaviljongenin hinnoista on riittänyt sanottavaa, niitä pidetään liian kalliina. Sosiaalisessa mediassa ja QX Gay Gaalassa on piruiltu paikan korkeista hinnoista. ”Tänään aion mennä Mälarpaviljongeniin, mutta ensin realisoin vähän varallisuuttani”, kirjoitti eräs henkilö Facebookissa. Yhtenä vuonna Ruotsin QX Gay Gaalassa juontaja lauloi Abba-hitin The Winner Takes It All aivan uusin sanoin, ”Ei minulla ole varaa, mennä Mälarpaviljongeniin, vain kahvi ja pullanen, se tekee satasen”. Artoa ja Andersia vitsit naurattavat

– Tietty voi ajatella, että meillä on kallista, mutta toivomme silti, että se on asiakkaistamme sen arvoista, Anders sanoo. Ja toki pitää muistaa, että meille on aina vapaa pääsy tapahtumienkin aikaan ja olemme avoinna satoi tai paistoi.

Arto ja Anders ovat sittemin perustaneet Regnbågsfondenin, sateenkaarirahaston. Alunperin se perustettiin tukemaan homoliikettä Ugandassa. Nyt rahastoon ohjataan varoja myynnin perusteella, 5 kruunua jokaisesta myydystä paikan omasta rosèeviinipullosta.

Mälarpaviljongenin henkilökunta on hyvin kansainvälistä. Vuosien varrella Mälarpaviljongenin sateenkaarilipun alla on työskennellyt henkilökuntaa muun muassa Syyrista, Iranista, Irakista, Afganistanista ja Palestiinasta.

Miehet nauravat, että 20 yhteisen työvuoden aikana heistä on tullut kuin vanha rasittava pariskunta.

– Emme ole koskaan olleet yhdessä, vaikka jotkut vieläkin niin luulevat, sanoo Arto ja nauraa.

Arton perhe on Suomesta ja Suomen itsenäisyyden juhlavuotta juhlitaankin myös Mälarpaviljongenissa. Tällä viikolla pidetyissä juhlissa esiintyi Arja Saijonmaa ja Suomen lippu vedettiin Salkoon.

Tänä vuonna Arto ja Anders täyttävät hekin yhteenlaskettuna 100 vuotta. Mutta kuinka paljon kumpainenkin täyttää, sitä miehet eivät suostu kertomaan.

Arton ja Andersin haastattelu on alunperin julkaistu QX-lehden toukokuun numerossa.